Suora

  • Teroottisia novelleja ja kolmioloikkaa
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Konsta Hietanen – Kengät naulaan ja musantekoon

Pelaajauransa lopettava Konsta Hietanen panostaa nyt toiseen intohimoonsa musiikkiin. Vox Ration keikkakalenteri täytyy hyvää vauhtia.

urheilu
Konsta Hietanen (Arkistokuva)
Konsta Hietanen (Arkistokuva)YLE

FC Lahden monikäyttöinen Konsta Hietanen hyvästeli Veikkausliigan kauden päätöskierroksella Lahdessa miehen tällä kaudella yhdessä Osmo´s Cosmosin kanssa seuralle levyttämän nimikkobiisin "Kuhnurit saalistaa (siirryt toiseen palveluun)" tahdittamana. Mies sai kasaan urallaan 184 liigaottelua.

Jatkossa hän panostaa entistä enemmän musiikkiin, joka jäi väkisinkin aikaisemmin taka-alalle Hietasen valittua kahdesta vahvuusalueestaan junnuiässä jalkapallon.

- Tämä oli vaikea päätös. Intohimo musiikissa on kasvanut ja en enää välttämättä suhtautunut jalkapalloon niin intohimoisesti. Minun tapauksessa pitää olla ihan täysillä mukana jalkapallossa tai sitten ei ollenkaan. Se johti sitten tähän päätökseen, että nappulakengät menee naulaan.

Hietasella olisi jo nuorempana ollut mahdollisuus valita toisinkin. Oli elokuvaosia ja levytyssopimus. Hän päätti kuitenkin panostaa jalkapalloon.

- Tähän asti jalkapallo on pysynyt vahvasti ykkösenä, enkä ole pätkääkään katunut,että valitsin nuorenpana futiksen musiikin sijaan. Sitten kun ikää on tullut lisää, sitä on alkanut ajattelemaan, että mitähän sitä ihan oikeasti alkaisi isona tekemään työkseen. Ystävät ovat sanoneet ja itsestänikin tuntuu siltä, että se suurin lahjakkuus minulla on kuitenkin tuolla musan puolella.

Sarjakauden päätytty myöskin Fustra Personal Trainerin töitä tekevällä monipuolisuusmiehellä on aikaa panostaa enemmän keikkailuun.

- Laitettiin pystyy Vox Ratio-yhtye, jonka kanssa alettiin treenaamaan tekemiäni biisejä. Nyt on sitten ensi viikolla avauskeikka täällä Lahdessa ja katsotaan, miten väki bändiin suhtautuu.

Kiirettä on tiedossa musarintamalla muillakin tahoilla.

- Mulla on ollut heinoja keikkavierailuita Osmo´s Cosmos-bändin kanssa ja yhteistyö heidän kanssaan jatkuu. Kun tehtiin bändin studiolla FC Lahden uusi kannatusbiisi Kuhnurit saalistaa, niin pääsin taas pitkästä aikaa haistelemaan sitä puolta musiikkielämästä. Silloin vahvistui se fiilis, että musiikki on mulle kova juttu.

Jari Haapala, Yle Urheilu, Lahti

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat