1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Olympian renkailla Innsbruck 1964: Ei ollut lunta alpeilla!

Innsbruck isännöi ensimmäisen kerran talvikisoja vuonna 1964. Suomalaisten mitalisaldo kisoista oli kymmenen, joista kolme kultaista. Poliittisesti merkittävää oli Itä- ja Länsi-Saksan osallistuminen kisoihin yhtenä joukkueena.

Kuva: KOK

Innsbruckin kisoista suomalaiseen muistipintaan ovat tietysti jääneet Eero Mäntyrannan valinta Mr. Seefeldiksi ja mäkituomarina toimineen Hannu Koskivuoren ”rehellisyys” hänen tuomittuaan Veikko Kankkosen hypyn käden lumeen hipaisusta johtuen kaatuneeksi, jolloin Kankkonen menetti toisen kultamitalin.

Aivan oikein, Mäntyrannan monet tietysti muistavat myös kahdesta kultamitalista, mutta media tuolloin kenties eniten riemastui tuosta Mr. Seefeldt-tittelistä, joita eräässä paikallisessa ravintolassa jaettiin lähes päivittäin.  Mäntyrannasta tuli tuon tittelin haltija 30 km:n voiton jälkeen. Ylen Elävästä arkistosta löytyy haastattelu, jossa Mäntyranta Anssi Kukkoselle kertoo miten Mr. Seefeldiksi päästäkseen piti ”esitellä karvaisia sääriä ja poseerata eri asennoissa tuomaristolle”. Tuomariston muodosti kymmenen ”mahdottoman kaunista naista”, joita Mäntyrannan kruunauksen jälkeen piti vielä suudella ja tanssittaa.

Samassa haastattelussa Mäntyranta väläytti jo mahdollisuutta lopettaa hiihtouransa Innsbruckin jälkeen, mutta vielä vierähti lähes kymmenen vuotta ennen kuin se ajatus tuli ajankohtaiseksi. Seefeldissä, jossa siis pohjoismaiset lajit vietiin läpi, Mäntyranta voitti toisen kultamitalinsa 15 km:llä ja hopeaa viestissä (Väinö Huhtala, Arto Tiainen, Kalevi Laurila), mutta jäi 50 km:llä yhdeksänneksi Arto Tiaisen saadessa pronssia pienellä lähtönumerolla. Edellisissä kisoissa voittanut Kalevi Hämäläinen lähti nyt matkaan kuumimmassa ryhmässä, johti vielä 35 km:n kohdalla mutta sammui lopussa 16:nneksi.

Naisten hiihtoon oli saatu yksi uusi laji, henkilökohtainen 5 kilometriä. Neuvostoliitto vei naisten matkoilla kaikki mahdolliset mitalit – yhtä lukuun ottamatta. Vitosen hopealta löytyy nimi Mirja Lehtonen, jonka olympia- ja koko hiihtoura jäi kovin lyhyeksi. Tyttösestä haaveena ollut olympiavoitto jäi Innsbruckissa 2,4 sekunnin päähän. Päämatkallaan 10 kilometrillä Innsbruckissa tai siis Seefeldissä Lehtonen oli vielä huonoin suomalainen eli kymmenes.

”Bojarski kuului eri sarjaan”

Mirja Lehtosen päämatka sortui joukkueen johdon taktiikkaan, jonka mukaan Lehtonen piti mahdollisimman pitkään pitää pois kilpailualueelta. Näin uskottiin neuvostoliittolaisten konseptien sekoittuvan. Muuten meni hyvin, mutta joukkueen johto unohti Lehtosen hotelliin ja kun viime hetkellä nainen saatiin lähtöpaikalle, hänelle tarjotut sukset olivat liian pitkät. Omat löytyivät lopulta, mutta voitelu jäi sutaisuksi ja Lehtonen oli lopulta kymmenes. Lehtosta kiellettiin myös kommentoimasta radioon.

Vitosen alkaessa oli toiveiden mukainen keli, hiihto sujui hyvin aina siihen asti kunnes Lehtonen törmäsi edellään horjuneeseen mongolialaisnaiseen yrittäessään ohitusta. Tuloksena oli olympiahopeaa vain 2,4 sekuntia Klaudia Bojarskille hävinneenä. Monien mielestä kaiken lisäksi Bojarski kuului ”eri sarjaan”. Esimerkiksi silloinen Suomen lääkäri Martti J. Karvonen oli todennut että Bojarski ei ole mukana seuraavissa olympiakisoissa, koska siellä tehdään jo myös sukupuolitestit.

Karvonen oli oikeassa, mutta ei näkynyt myöskään Mirja Lehtosta, joka oli avioitunut Antero Kierroksen kanssa ja lopettanut huipulla kilpailemisen 22-vuotiaana. Seefeldin tapahtumista on Kierroksen kotitilan pihalla kasvanut siitä lähtien mongolianvaahtera. Mirja Kierros menehtyi vain 57-vuotiaana vuonna 2009. Monien hiihdon asiantuntijoiden mukaan perinteisen hiihdon tekniikan erinomaisesti hurjan harjoittelumotivaation lisäksi hallinnut Mirja Lehtonen olisi ollut vuonna 1968 Grenoblessa parhaimmillaan ja hyvin todennäköinen olympiavoittaja.

Muut suomalaisnaiset eivät olympiahiihdoissa Seefeldissä mitaleille yltäneet, mutta viestissä suomalaiset saivat pronssia kolmikolla Senja Pusula, Toini Pöysti ja Mirja Lehtonen.

Hipaisihan se käsi

Hannu Koskivuori sai vuosikausia selitellä toimintaansa nimenomaan Innsbruckin suuren mäen kilpailussa. Innsbruckin olympiakisoissa hypättiin ensimmäisen kerran kaksi eri kilpailua, silloin pienen mäen ja suuren mäen kilpailut. Lisäksi molemmissa kilpailuissa hypättiin kolme hyppyä, joista kaksi parasta laskettiin tulokseen. Pieni mäki oli Veikko ”Viki” Kankkosen juhlaa, kultamitali tuli lähes neljä pistettä edellä norjalaista legendaa Thorfalf Engania.

Suuren mäen kilpailussa tuomarina ollut Koskivuori tuomitsi sitten Kankkosen hypyistä yhden pitkän kaatuneeksi. Tuomareista osa hyväksyi hypyn seisotuksi ja jos Koskivuori olisi myös toiminut niin, Kankkonen olisi ollut kaksinkertainen kultamitalimies – nyt tuli suuresta mäestä ”vain” hopeaa. Koskivuoren ei olisi tarvinnut itse asiassa edes vetää tilanteessa kotiinpäin, mutta hän toimi tuomarina ja oli lopulta oikeassa – kyllä Kankkosen käsi vähän istualleen vajonneessa alastulossa myös lumen pintaa ainakin raapaisi.

Muut suomalaiset mäkikotkat jäivät kauaksi kärjestä, esimerkiksi edellisten kisojen hopeamitalisti Niilo Halonen oli kummassakin mäessä vasta 14:s. Alppihiihdossa mukana olivat menestyksettä Raimo Manninen ja Ulf Ekstam, eikä miesten pikaluistelukaan tuonut kuin Jouko Launosen neljännen sijan 1500 metrillä. Sen sijaan Kaija Mustonen pohjusti jo tulevaa menestystä luistelemalla hopealle (1500 m) ja pronssille (1000m).

Jääkiekkomaajoukkue sijoittui kuudenneksi, Neuvostoliitto voitti ja Kanada jäi neljänneksi sekä edellisten kisojen voittaja USA viidenneksi; USA hävisi jopa Suomelle 2-3.

Kaksi murheellista onnettomuutta

Innsbruckin kisoja varjosti kaksi jo harjoituksissa tapahtunutta onnettomuutta. Australialainen alppihiihtäjä sai surmansa laskettuaan päin puuta ja saman kohtalon koki kelkkailussa brittien edustaja. Maallisempia murheita tuotti lumi, jota ei tahtonut riittää kisapaikoille.

Itävallan armeija haki jäätä vuorten huipulta kelkkaradalle ja peräti 40 000 kuutiota lunta alppihiihtoradoille, jotka se joutui tasoittamaan jaloin ja jopa käsin tamppaamalla. Kisat kuitenkin onnistuttiin viemään läpi ilman suurempia ongelmia. Mitalitilastossa Neuvostoliitto oli entistä ylivoimaisempi 25 (11+8+6) mitalillaan, Suomi nousi neljänneksi kymmenellä (3+4+3) mitalilla.

Italialainen kelkkailija Eugene Monti sai kisoissa ensimmäisen hyvästä urheiluhengestä annettavana Pierre de Coubertin -palkinnon. Hän lainasi kahden miehen kelkkailussa brittiparille pultin, joka oli mennyt rikki kelkan akselista.  Britit voittivat kultaa, italialaiset pronssia. Poliittisesti merkittävää oli Itä- ja Länsi-Saksan osallistuminen kisoihin yhtenä joukkueena.

Kisafaktat ja suomalaisten mitalit