Paloniemi maailmancupin pisteille, Hirscher voitti selvästi

Santeri Paloniemi oli ainoa suomalainen, joka ylsi Levillä maailmancupin pisteille. Itävallan Marcel Hirscher voitti uransa ensimmäisen kerran Levillä.

Kuva: EPA

Santeri Paloniemi sijoittui alppihiihdon Levin maailmancupin pujottelussa 24:nneksi. Maailmancupin pisteet olivat 20-vuotiaalle suomalaiselle uran viidennet. Hän oli myös viime vuonna Levin kisassa samalla sijalla.

Paloniemen avauslasku oli vähintään kelvollinen ja ensimmäisen kierroksen jälkeen hän oli 21:s. Myös toinen lasku meni ilman suurempia virheitä, mutta paras vauhti jäi uupumaan.

Kilpailun voittoon laski Itävallan Marcel Hirscher. Hänen eronsa toiseksi tulleeseen maanmieheen Mario Mattiin oli 0,62 sekuntia. Kolmanneksi sijoittui Norjan Henrik Kristoffersen.

Paloniemi jäi voittajasta lopulta 2,98 sekuntia. Ensimmäisen kierroksen jälkeen suomalaisen ero kärkeen oli 1,31 sekuntia.