1. yle.fi
  2. Yle Urheilu
  3. urheilu

Red Bull teki kaikkien aikojen varikkopysähdyksen

Red Bull -kuljettaja Mark Webberin varikkopysähdys Yhdysvaltojen osakilpailussa kesti vain 1,923 sekuntia.

Mark Webber (Arkistokuva). Kuva: EPA / Andre Pichette

Red Bullin Sebastian Vettel nappasi ennätyksellisen kahdeksannen peräkkäisen F1-voittonsa sunnuntaina Yhdysvalloissa, mutta talli ylsi toiseenkin ennätykseen.

Red Bull ilmoitti osakilpailun jälkeen, että Vettelin tallikaverin Mark Webberin varikkopysähdys kesti alle kaksi sekuntia.

- Autosta tallennetut tiedot kertoivat Markin olleen paikallaan vain 1,923 sekunnin ajan, uskomaton saavutus, tallin verkkosivuilla hehkutettiin.

McLaren pysäytti Saksan vuoden 2012 osakilpailun varikkopysähdyksellään kellon aikaan 2,3 sekuntia. Red Bull puolestaan ilmoitti tänä vuonna Malesiassa Webberin toisen pysähdyksen kestäneen 2,05 sekuntia.

- Aina on mahdollisuus nopeampaan pysähdykseen. On mahdollista, että jossakin vaiheessa tällä kaudella maaginen kahden sekunnin raja rikotaan, Red Bull kertoi tuolloin.

- Yksittäisten aikojen sijaan henkilökunta pyrkii kuitenkin parantamaan tasaisuuttaan. Ennätysten rikkominen on vain seuraus hyvin tehdystä työstä.