Olympian renkailla: Innsbruck 1976, kun Denverille ei kelvannut

Innsbruckin kisat 1976 muistetaan siitä että alun perin ne oli myönnetty Yhdysvaltojen Coloradon Denverille, joka taas asukkaidensa suuren enemmistön äänin yllättäen kuitenkin luopui kisoista kesken järjestelyjen. Suomen saalis kisoista oli seitsemän mitalia.

Kuva: KOK

Sapporossa pahasti kompuroinut suomalainen mieshiihto osoitti nousun merkkejä neljä vuotta myöhemmin Innsbruckissa; tervetullut oli jo Arto Koiviston pronssi 15 km:llä ja vaikka muilla matkoilla jäätiin yhä ilman suurempaa (Juha Mieto neljäs 30 km:llä) menestystä viestissä tuli sitten täyspotti. Joukkueella Matti Pitkänen, Juha Mieto, Pertti Teurajärvi ja Arto Koivisto Suomi voitti olympiakultaa lähes minuutin erolla Norjaan.

Vähän tuota kultamitalia avitti suuren suosikin Neuvostoliiton avaajan Jevgeni Beljajevin heti viestin alussa rikkoutunut side, joka pudotti naapurimaan miehet niin kauas kärjestä että jo nousu pronssille oli mahtava suoritus. Silti kun muistaa Juha Miedon uhon ja venytyksen toisessa vaihdossa, niin voidaan puhua suuren tunteen suomalaisesta urheiluhetkestä. Viestin avaajalle, lahjakkaalle hiihtäjälle Matti Pitkäselle voitto jäi ainoaksi arvokisoissa. Lahden MM-kilpailuissa kaksi vuotta myöhemmin Pitkänen oli kaikilla kolmella henkilökohtaisella matkalla neljäs ja joutui viestin ankkurina taipumaan hopealle Thomas Magnussonin karattua viimeisessä ns. Karpalon nousussa.  Vuonna 1980 olympiakisoissa Lake Placidissa Pitkänen sai vielä viestipronssia.

Innsbruckissa suomalaista hiihtomenestystä lisäsi jo kolmansissa olympiakisoissaan hiihtänyt Helena Takalo. Avausmatkalla 10 km:llä Takalo vielä jäi hopealle vajaan sekunnin Neuvostoliiton Raisa Smetaninan jälkeen, mutta 5 km:llä osat vaihtuivat ja Takalo otti olympiavoiton reilulla sekunnilla. Jonkinlainen erikoisuus lienee se että Smetanina on syntynyt 29.2 eli karkauspäivänä ja juhlii näin syntymäpäiväänsä vain joka neljäs vuosi…

Kaikissa muisteissa ei ole sitä että heti seuraavana päivänä 5 km:n kilpailun jälkeen Takalo joutui kuultavaksi dopingnäytteestä, joka paljastui nopeasti kuitenkin Neuvostoliiton Galina Kulakovan näytteeksi. Hetken oli kuitenkin huoli suuri silloin Suomen ryhmässä. Kulakova hylättiin ja Hilkka, silloin vielä Kuntola, nousi matkalla neljänneksi oltuaan kympillä yhdeksäs. Naisten mitalit lisääntyivät vielä viestissä hopealla (Liisa Suihkonen, Marjatta Kajosmaa, Hilkka Kuntola, Helena Takalo).

Myös suomalainen ampumahiihto oli voimissaan Innsbruckissa. Henkilökohtaisella 20 km:llä Heikki Ikola sai hopeaa NL:n Nikolai Kruglovin jälkeen ja hopeaa tuli myös viestissä Sapporon tapaan. Joukkueessa uusivat Sapporon hopean Esko Saira, Juhani Suutarinen ja Heikki Ikola, Mauri Röppäsen sijalla oli nyt Henrik Flöjt.

Mäkihypyssä suomalaisten menestys oli kehnoin sodan jälkeen, paras oli Jouko Törmäsen kymmenen sija suurmäessä. Sen sijaan jääkiekossa uskottiin nyt vihdoin mitalin tulevan, koska Kanada toistamiseen peräkkäin, mutta myös Ruotsi jäivät pois kisoista. Kuitenkin Saksan Liittotasavalta, jonka Suomi kyllä voitti 5-3, vei pronssimitalit maalisuhteen turvin. Kultamitali meni tietysti Neuvostoliittoon, joka oli ylivoimainen myös mitalitilastossa 27 (13+6+8) mitalilla, DDR (19) oli toinen ja USA (10) kolmas. Suomen seitsemän mitalia riittivät kuudenteen sijaan.

Talvikisat olivat kriisissä

Innsbruckin kisat 1976 muistetaan myös siitä että alun perin ne oli myönnetty Yhdysvaltojen Coloradon Denverille, joka taas asukkaidensa suuren enemmistön äänin yllättäen kuitenkin luopui kisoista kesken järjestelyjen. Vähemmän tulee enää nykyisin esille se tosiasia että koko talviolympiakisojen kohtalo oli vaakalaudalla lähes koko 1970-luvun ajan.

KOK myönsi olympiakisat Denverille vuonna 1970. Vuonna 1976 kisojen piti samalla olla osa Yhdysvaltojen syntymän 200-vuotisjuhlallisuuksia ja samalla juhlistaa Coloradon osavaltion liittymistä Yhdysvaltoihin sata vuotta aikaisemmin.  Myöntämisen aikoihin KOK:ssa alettiin voimakkaasti arvostella ja vastustaa talvikisoja, joiden katsottiin Grenoblessa ja Sapporossa paisuneen kustannuksiltaan liiallisuuksiin. Tarkoituksena kun alun perin piti olla talvinen, mutta kohtuullinen vaihtoehto kesäkisoille.

Erityisesti KOK:ssa talvikisojen lopettamista ajoi sen puheenjohtaja Avery Brundage, joka tukijoidensa kanssa oli myös edelleen tuskastunut ammattilaisuuden lisääntymiseen nimenomaan alppihiihdossa. Vuonna 1971 Brundage, joka edelleen uskalsi korostaa Berliinin ”natsikisojen” olleen kaikkien aikojen parhaat kisat, totesi että ”vuonna 1976 Denverissä pitää talvikisat haudata ja tämä myrkyllinen syöpä poistaa ilman lisäviivytyksiä.” Olympiaurheilun onneksi Brundagen valtakausi KOK:ssa päättyi vuonna 1972 Münchenin terroristikatastrofin jälkeen.

Talvikisoja ei Brundagen toivomuksen mukaan haudattu vuonna 1976 Denverissä, eikä muuallakaan. Denver ei silti kisoja koskaan järjestänyt, vaikka vielä helmikuussa 1972 Sapporossa Denverin pormestari vakuutti ainoastaan prosentin Coloradon asukkaista vastustavan kisoja. Loppuvuoden aikana kuitenkin kisojen vastustajat keräsivät 77000 nimikirjoitusta, mikä oli 25 000 enemmän mitä tarvittiin yleisöäänestyksen järjestämiseksi. Äänestyksessä otettiin kantaa ennen kaikkea viiden miljoonan dollarin osavaltiorahoituksen hyväksymiseen.

Kisojen järjestäjät käyttivät 175 000 dollaria hyväksymisen puolesta, kun vastustajien mediabudjetti oli 2100 dollaria. Siitäkin huolimatta coloradolaiset äänestivät prosentein 60 - 40 viittä miljoonaa ja kisoja vastaan marraskuussa vuonna 1972. Viikko äänestyksen jälkeen Denver ilmoitti luopuvansa kisoista.

KOK:lle ja sen uudelle puheenjohtajalle lordi Killaninille tuli hiukan kiire etsiä uusi kisaisäntä. Kisoja jopa tarjottiin Kanadan Whistlerille, joka tuli sitten tunnetuksi vuoden 2010 kisoista, mutta Yhdysvaltoihin KOK ei halunnut enää kisoja antaa Denverin petettyä. Yhdysvaltojen olympiakomitea esitti kyllä uudeksi kandidaatiksi Salt Lake cityä, jossa rahoitusta ei saatu järjestymään ja lopulta Yhdysvaltojen uudeksi ehdokkaaksi nousi jo vuonna 1932 kisat järjestänyt Lake Placid.

Denverin korvaajasta päätettiin KOK:n päämajassa Lausannessa, jossa vain 12 vuotta aiemmin kisat järjestynyt Innsbruck valittiin, koska sillä oli parhaat edellytykset järjestää ne pikavauhtia. Äänestyksessä vastakkain olivat oikeastaan vain Innsbruck ja se aika voimakas KOK:n vähemmistö, joka oli alkanut ajaa talvikisojen lopettamista kokonaan. Lordi Killanin olikin kaukaa viisas ja totesi Lake Placidin delegaatiolle ennen sen poistumistaLausannesta  että ”me KOK:ssa todella odotamme näkevämme teidät hakemassa vuoden 1980 kisoja”!

Kuinka ollakaan, Lake Placid oli lopulta vuoden 1980 talvikisojen ainoa hakija. Monessa mielessä se oli mukana pelastamassa talvikisoja, joiden hautaaminen lopullisesti oli monen KOK:n jäsenen mielessä Denverin selkkauksen jälkeen vielä aina 1980-luvulle saakka.

Innsbruckin 1976 nimiä olivat alppihiihtäjät Franz Klammer ja Rosie Mittermaier, taitoluistelijat John Curry, Dorothy Hamill ja yhdysvaltalainen Terry Kubicka, joka onnistui taitoluistelussa ensimmäisenä tekemään arvokilpailuissa voltin taaksepäin.