Suora

  • FIFAn jalkapallon naisten MM päivän kooste

Kärppien ajatus ei pysynyt kasassa - HPK urotekoon

Sarjajohtaja Kärppien yhdentoista vierasvoiton putki meni poikki Hämeenlinnassa.

urheilu
lauri marjamäki
Tomi Hänninen

Kotijoukkue HPK sai vauhdikkaaseen otteluun loistostartin, kun jo avausminuutilla Joonas Vihko sai lahjapassin Kärppäpuolustaja Atte Ohtamaalta, purjehtien maalintekoon.

Viisi minuuttia tästä ja Kärpät tuli ylivoimalla pelatessaan tasoihin Joonas Donskoin maalilla. Erätauolle lähdettiin kuitenkin kotijoukkueen johtaessa 2-1, kun kauden avausosumallaan Juha Koivisto survoi kiekon Kärppämaaliin, hetki erän puolivälin jälkeen.

Toisen erä alkupuolisko oli Kärpiltä erittäin vahva, missä Juhamatti Aaltonen sekä Jari Viuhkola ylivoimalla, onnistuivat maalinteossa. Maaleja olisi voinut tulla useampikin, mutta Frans Tuomimaa puolustuksen viimeisenä lukkona kesti. Heti erän puolivälin jälkeen Borna Rendulic toi HPK:n tasoihin ylivoimalla, minkä jälkeen loppuerä pelattiin selkeästi erän alkua tasaisemmin.

Päätöserässä Kärpät keskittyi hivenen enemmän oman maalin suojeluun, kuin lisämaalien yltiöpäiseen tekemiseen. HPK:n maalipaikat olivat kortilla ja lopulta ratkaisua haettiin jatkoajalta, missä kotijoukkue pääsi yrittämään voittomaalin tekemistä viidellä kolmea vastaan. Jere Sallinen suti lopulta kiekon ilmasta Kärppämaaliin ja 4-3-voiton HPK:lle.

Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki totesi ottelun olleen kova.

- Kaikki ladattiin peliin ja tunnetta oli hyvin. Vastustajan maalit tulivat hivenen meidän nukahduksista, kun ajatus ei pysynyt mukana. Meillä oli paikat tehdä tarvittavat maalit, mutta HPK pelasi viisaasti. HPK oli tämän verran terävämpi ja tehokkaampi paikoissa. Yhdentoista vierasvoiton putki meni poikki, mutta kunnioitetaan tulosta.

HPK:n Pasi Arvonen summasi taiston huikeaksi.

- Jäällä nähtiin taitoa ja hienoja yksilösuorituksia. Meillä oli alla kova peli Jokereita vastaan, mutta onneksi tuli nyt voitto. Henkisesti tärkeät pisteet, vaikka välillä oltiin aika purjeessakin. Puolustettiin kuitenkin hyvin ja siihen olen tyytyväinen.

Ari Lahti, Hämeenlinna

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat