Suora

  • E-jalkapallon Suomen cup
  • Urheiluruutu
  • Digital Racing eSM 2021
  • Kävelykyky meni ja futisunelma mureni - mutta Heidi Foxell löysi tiensä takaisin

Nuoret leijonat tosipaikassa - "Olen kahdeksan kuukautta odottanut tätä"

Karri Kivi näkee MM-kisojen puolivälierän ennen kaikkea mahdollisuutena tehdä tarinaa.

urheilu
karri kivi
Karri Kivi. (Arkistokuva)Lehtikuva

Alkusarja on pelattu, ja nyt jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Malmössä aletaan erotella jyviä akanoista tosissaan. Torstain puolivälierässä kello 15.30 vastaan luistelee Tshekki.

- Henkilökohtaisesti olen kahdeksan kuukautta odottanut tätä päivää. Tiedostamme, että se on mahtava mahdollisuus tehdä tarinaa. Kun näihin tilanteisiin pääsee, täytyy pyrkiä ammentamaan siitä kaiken ja ulosmittaamaan sen. Olemme valmistautuneet hyvin, ja uskon joukkueeseen, Suomen päävalmentaja Karri Kivi vakuuttaa.

Perinteisessä ajattelussa puolivälieräottelu nähdään ns. kuolemanottelun, sillä jos sen häviää, turnaus on ohi. Kivi näkee ottelun asetelman päinvastoin - se on mahdollisuus.

- Ilman muuta! Meillä oli turnaukseen lähtiessä iso tavoite ylittää odotukset siinä mielessä, että emme kuuluneet neljän kärkijoukkueen joukkoon. Meidän täytyy sillä tavalla ylittää itsemme, että olemme mitalipeleissä. Siihen me pyrimme.

Tshekkiä ei pidetä kisojen kovimpana joukkueena, mutta Kivi tietää jo usean vuosikymmenen kokemuksella slaavilaisen mentaliteetin ja pestinsä ajalta maan juniorimaajoukkueen metkut.

- Tshekki on taas erilainen joukkue verrattuna neljään edelliseen. Tshekkiä vastaan olemme pelanneet syksyllä Rovaniemellä ja Moskovassa. Niistä peleistä Tshekki on totaalisesti muuttunut, sillä ainakin puolet joukkueesta on tullut Pohjois-Amerikasta, Kivi muistuttaa.

- Täällä he ovat voittaneet jo Kanadan. Erittäin suoraviivainen Tshekki. Olemme käyneet videolta heidän pelaamistaan läpi. Taktiikka heitä vastaan on hivenen erilainen, mitä oli edellisissä peleissä. Katsotaan, miten toimii.

Suomen harvoista tähdistä Rasmus Ristolainen ja Artturi Lehkonen olivat sivussa alkusarjan päättäneistä Venäjä- ja Sveitsi-otteluista. Tshekkiä vastaan kaksikko on pelikunnossa.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat