1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Hirscher jälleen ykkönen Adelbodenissa - Paloniemen virheet kostautuivat

Pienet virheet kostautuivat Santeri Paloniemen laskussa Adelbodenin maailmancupin pujottelussa. Marcel Hirscher nousi kisan voittoon.

Marcel Hirscher Kuva: AFP / Lehtikuva

Adelbodenin pujottelun maailmancupissa oli mukana kaksi suomalaislaskijaa, mutta kumpaakaan ei nähty kisan toisella kierroksella. Santeri Paloniemi joutui suuren lähtönumeronsa takia starttaamaan ensimmäisellä kierroksella jo kuluneelle radalle ja eroa kärkeen tuli heti radan yläosalla. Paloniemi sijoittui 38:nneksi.

– Ajoittain hyvää tekemistä, mutta pieniä virheitä. Ulkosuksi lipesi pariin otteeseen ja putosin laskulinjalta pois. Niihin kaatui toisen kierroksen paikka tänään, Paloniemi kertasi Ski Sport Finlandin tiedotteessa.

– Vaikeaa oli laskea tuossa urassa, vaikka rata muuten olikin yllättävän hyvässä kunnossa. Yläosa on ollu täällä vaikea minulle ja sytyn tuohon alaosan jyrkkään paremmin, mutta ei sekään nappiin mennyt.

Joonas Räsäsen lasku taasen päättyi jo ennen ensimmäistä väliaikaa. Ahneella linjalla laskenut suomalaislaskija teki virheen tuplakepillä ja tuloksena oli ulosajo.

Adelbodenin pujottelukisan voittoon nousi jo kolmannen kerran perättäin Itävallan Marcel Hirscher, joka nosti samalla osakkeitaan sekä maailmancupin kokonaiskilpailussa että pujottelucupissa. Hirscher nousi voitollaan kokonaiscupin johtoon ja johtaa toisena olevaa, vauhtilajien eksperttiä Aksel Lund Svindalia 23 pisteellä. Hirscher nousi ykköseksi myös pujottelucupissa.

Kisassa toiseksi sijoittui Ruotsin Andre Myhrer, joka jäi Hirscheristä 0,29 sekuntia. Kolmanneksi laski Henrik Kristoffersen. Vasta 19-vuotias norjalainen koki lauantaina kauhunhetkiä, kun hän suurpujottelukisassa oli törmätä radalle eksyneeseen tv-tuotantotiimiin kuuluvaan henkilöön.