1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Lukko kypsytti Jokerit - "Tuntui että jouduimme välillä pelaamaan yhdeksää vastaan"

Lukon valmentaja Juha Vuoren mielestä illan Jokerit-kamppailu oli ehkä yksi parhaista Lukon pelaamista otteluista tällä kaudella.

Lauri Tukonen, Lukko-hyökkääjä Kuva: Tomi Hänninen

Rauman Lukon ja Helsingin Jokerien tämän kauden ottelut olivat olleet tiukkoja ja vähämaalisia otteluita. Lukko oli voittanut kolmesta ja Jokerit yhden ottelun. Kumpikaan joukkue ei kahta maalia enempää ollut pystynyt vastustajan verkkoon peleissä tekemään. Odotettavissa olikin jännittävä ja tasainen kamppailu sarjapisteistä.

Avauserä antoi juuri sitä mitä oli odotettukin. Vauhtia oli molempien joukkueitten kintereissä ja muutamia maukkaita maalintekotilanteitakin nähtiin. Erän alun hallitsi vierasjoukkue Jokerit, mutta erän puolivälin jälkeen oli taas Lukolla oma etsikkoaikansa.

Lukko sai pelata viidellä kolmea vastaan ylivoimaakin, mutta ei kyennyt maalin tekoon. Avauserässä muotoutui jo tiukka parivaljakko, kun Jokerien Jarkko Ruutu ja Lukon Matt Generous ottivat lähes joka vaihdossa kontaktia. Ruutu veti pidemmän korren, Generousin pinna hieman paloi ja mies joutui jäähylle ryntäyksestä.

Erittäin hyvätasoista jääkiekkoa nähtiin myös ottelun toisessa erässä. Kotijoukkue Lukko otti peliinsä selvästi enemmän fyysisyyttä ja taklasi enemmän kuin avauserässä. Se näyttikin tehoavan Jokerijoukkueeseen.

Vierailijoiden hyökkäyspeli puuroutui keskialueelle ja hyökkäysalueen kulmiin, näin vaaralliset tilanteet jäivät helsinkiläisiltä vähiin. Kotijoukkue loi hiukan enemmän tilanteita, mutta viimeistely jätti kyllä jossiteltavaa. Terävämmällä maalinedustapelillä Lukko olisi voinut muutaman maalin tehdä.

Lukon valmentaja Juha Vuoren mielestä illan kamppailu oli ehkä yksi parhaista Lukon pelaamista otteluista.

- Oli todella hyvä kiekkoilta, molemmat joukkueet puolustivat hyvin. Tiedettiin, että tulee tiukka ottelu ja oltiin siihen valmistautuneita. Siihen lisäksi vielä riittävä määrä onnistumisia, niin tulos oli tuollainen, kertoi Vuori.

Jokeri-luotsi Pasi Nurminen ositti kritiikkiä illan tuomareille. - Hyvätasoinen ottelu, kyllä me vieraspeliksi miehekkäästi pelasimme, mutta välillä tuntui, että jouduimme pelaamaan yhdeksää vastaan, harmitteli Nurminen.
**
TILANNE 14.1.**

Kärpät     39  22  8  4  5 125-69  86
Tappara    42  23  5  5  9 116-84  84
JYP        40  18  4  5 13 108-94  67
SaiPa      40  18  5  3 14 107-97  67
HIFK       42  19  3  2 18 112-98  65
Lukko      41  18  4  3 16  98-100 65
Jokerit    42  18  2  6 16  96-98  64
Blues      41  18  2  2 19  92-102 60
Ilves      40  17  2  4 17 102-96  59
Pelicans   41  15  4  3 19 103-113 56
HPK        40  12  7  2 19  86-94  52
Ässät      40  10  6  3 21 100-126 45
KalPa      40  11  2  6 21  75-107 43
TPS        40   7  4 10 19  91-132 39

Mika Heino, Rauma