Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Lindholm-Kanervo venyi ensimmäistä kertaa EM-finaaliin

Suomen jäätanssipari Henna Lindholm-Ossi Kanervo luisteli EM-kisojen lyhyttanssissa 20:nneksi. Vapaatanssikilpailuun parin onnistunut suoritus riitti rimaa hipoen.

urheilu
Henna Lindholm-Ossi Kanervo
Lehtikuva 15.12. 2014

Suomea EM-kisoissa edustava jäätanssipari Henna Lindholm-Ossi Kanervo suoriutui omasta lyhyttanssistaan onnistuneesti. Kaksikko sai pisteet 48.75 ja siirtyi ensimmäisen ryhmän jälkeen johtoasemiin.

Tulos olis noin pisteen vähemmän kuin hallitsevan Suomen mestariparin saldo lyhyttanssista joulukuussa käydyissä SM-kilpailuissa.

Lopputuloksissa Suomen pari oli 20:s, jolla he läpäisivät vapaatanssin seulan viimeisenä kaksikkona.

- Suoritus meni todella hyvin. Se oli rento eikä matkalla ilmennyt mitään suurempia virheitä, Henna Lindholm kertoi kun finaalipaikka oli selvä.

Siinä missä rentous näkyi ja tuntui kilpailusuorituksessa, ei se ollut aivan samaa luokkaa vielä verryttelyssä.- Kamppasin lämmittelyssä Ossilta vahingossa jalat alta, Lindholm naurahti. Lindholm-Kanervo pari on edustanut Suomea EM-kisoissa kahdesti aiemminkin vuosina 2011 ja 2012. Tuolloin parin taival on kuitenkin tyssännyt jo alkukarsintoihin. Nykyään kaikki parit pääsevät lyhyttanssiin.

Kilpailua johtaa italialasipari Anna Cappellini-Luca Lanotte pistein 69,58.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat