Uskomaton nousu – Ville Lång turnausvoittoon Ruotsissa

Ville Lång oli ratkaisevassa erässä epätoivoisen tuntuisessa 9-17-tappioasemassa, mutta suomalainen osoitti venymiskykynsä EM-hopeamitalistia vastaan.

urheilu
Ville Lång
Yle

Ville Lång teki upean nousun sulkapallon Ruotsin kansainvälisen mestaruusturnauksen loppuottelussa isäntämaan Henri Hurskaista vastaan. Lång nousi ratkaisevassa erässä lähes epätoivoisesta tilanteesta voittoon erin 2-1.

Avauserässä Långin peli ei kulkenut ja ruotsalainen vei sen pistein 21-16. Toisessa erässä suomalainen paransi peliään huomattavasti ja erä päättyi lopulta Långin 21-14-voittoon.

Päätöserä eteni pitkään Hurskaisen komennossa ja ruotsalainen näytti karkaavan vastustamattomasta erävoittoon. Hurskainen johti erää parhaimmillaan 17-9 ja hän oli pitkään vain kahden voitetun pallon päästä otteluvoitosta.

Lång venyi kuitenkin upealla tavalla ja nousi lopulta päätöserän voittoon. Lång voitti ottelun kahdeksan viimeistä palloa ja päätöserä päättyi suomalaisen hyväksi pistein 21-19. Turnausvoitto oli Långille vuoden ensimmäinen.

Voiton arvoa nostaa se, että Hurskainen on EM-kisojen hopeamitalimies vuodelta 2012.

- Matsi meni suunnitelmien mukaan kunnes kolmannessa erässä Henkka rupesi tekemään mun puolustuksesta reikäleipää. Onneksi taistelutahtoa vielä löytyi ja sain mahtavan lopun otteluun", tyytyväinen Lång toteaa

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat