Suora

  • Urheilukierros
  • Jääkiekon Nordic cup, Suomi - Ruotsi

Kun urheilullisuus poljettiin lopullisesti – pakina surullisesta liigakaudesta 2013-2014

Jääkiekon SM-liigan tilanne on jo niin koominen, että nyt Yle Urheilun Ilkka Palomäki lähestyy asiaa huumorilla.

urheilu
Liigan logo
Liiga

Jääkiekon SM-liigassa on ollut värikäs kausi kabineteissa. Liiga on taas suljettu – tai siis ei sieltä enää voi pudota. Luultavasti koskaan. Lieveilmiönä jo kaksi liigaseuraa on luovuttanut kauden, kun playoff-paikka on karannut.

Yle Urheilun toimittaja Ilkka Palomäki on kyllästynyt huutamaan kuuroille korville yhä kiihtyvästä urheilullisuuden polkemisesta. Tilanne on jo niin koominen, että nyt asiaa on lähestyttävä huumorilla. Alla on kuvitteellinen dialogi kahden nimettömänä pysyttelevän liigapäättäjän välillä pakinallisin keinoin.

(HUOM! Kauden eri vaiheisiin sijoittuvia dialogeja ei ole välttämättä käyty oikeasti. Tai mistä sen tietää.)


- Ei perhana, Jokerit lähtee KHL:ään! Voi jeevanan Hjallis!

- Ei tässä mitään hätää ole. Eihän ne ole lukenut kato tätä osakassopimusta ollenkaan. Eihän ne näin voi tehdä.

- No mutta kun Kalekin sanoi, että liitto päästää ne!

- Ai Kale on antanut luvan? No sitten se on eri asia. Ei me tätä pystytä sitten estämään. Mutta mitäs me Jokereilla tehdään? Nehän vaan vie meiltä parhaat pelaajat, kun ne nousee teksti-TV:n pistepörssisivulle. Jatkuvasti kusevat meidän muroihin. Nyt tehdään näin – ollaan periaatteessa jämäkästi vastaan koko ajan, niin saadaan isot korvaukset niiltä.

- No mutta tämä SM-liiga – eihän se pyöri 13 joukkueella. Otteluohjelman tekijäkin aukoo päätään koko vuoden. En minä ainakaan kestä sitä kitisemistä. Ja voidaanko me puhua Suomen mestaruudesta, jos suurin seura lähtee?

- Totta kai voidaan. Vaihdetaan vaikka sarjan nimi vain Liigaksi. Sehän on looginen ja helppo brändätä. Tarttuva jopa. 13 joukkuetta – totta, sehän on huono. Mutta se sporttihan haluaa liigaan. Otetaan se Jokerien tilalle.

- Ai otetaan vaan? Tuosta noin vaan? Ei saakeli, mediahan alkaa taas kettuilla meille urheilullisista arvoista.

- Eikä ala! Sporthan tarkoittaakin urheilua. Ja sitä paitsi, mehän voidaan laittaa mestis-ukot ilmoittamaan tästä. Kiistetään vain itse sitten, jos jotain kysymyksiä nousee. Olisiko esim. Mestiksen avaustilaisuus hyvä paikka?

- Tuohan on nerokasta. Media luulee, että se on vain jotain mestis-ukkojen höpinöitä. Päästään kiistämään kaikki, mutta sitten kun päätökset on tehty, voidaan sanoa, että näistähän ilmoitettiin jo hyvissä ajoin ennen kauden alkua! Mutta eihän me nyt mestis-ukoille voida sanoa, että se on Sport, joka nousee. Siitäkin nousee myrsky.

- Äh, kaikki pitää vääntää rautalangasta. Sanotaan niille, että kaikilla on mahdollisuus nousta. Kyllä ne mestis-ukot ja mediakin sen ostaa. Itse asiassa, mehän voidaan ottaa sieltä useampikin joukkue. Sport nyt, Jukurit vaikka sitten ensi vuonna ja mikä se nyt oli – ai niin, ne kouvolalaiset sitten siihen perään. Kun otetaan liigaan 16 joukkuetta, niin loppuu se mestis-ukkojen kitinä siitä sarjanoususta. Sittenhän siellä on kaikki, jotka tästä on kitissyt. Eikö?

- No on siellä TuTo vielä.

- Äh, ne saa jäädä sinne. Siinähän on TPS:n markkinaosuus vaarassa, jos nekin nousee. Pitää pitää omista huolta.


- Ei saakeli, IS on päässyt jäljille. Näiksä, ne uutisoi, että Sportin liiganoususta on jo päätetty!

- Kappas kehveliä. Noh, ei tässä hätää ole. Laitetaan Hiltunen vai kuka se oli kiistämään kaikki.

- No mutta somessa ainakin kaikki tuntuu uskovan uutiseen. Mediakin haukkuu jo.

- Somessa? Mikä se on?

- Sosiaalinen media. Nämä kaikki veisbuukit ja witterit ja mitä näitä on.

- No mitä väliä jollakin nettipojilla? Voidaanhan me toki tehdä niin, että järjestetään joku muodollinen haku. Sellainen auditointijuttu. Sittenhän sporttikin voi sanoa, että ei ole edes päätetty vielä, halutaanko liigaan. Ja korostetaan taas, että laajennetaan 16 joukkueeseen, jotta ei tule noille muille mestis-ukoille niin paha mieli.

- No mutta pakkohan se Sportin nousu on naulata jo hyvissä ajoin. Ehtivät rakentaa joukkuetta.

- No joo, senhän nyt pystyy perustelemaan helposti. Ensi vuodesta eteenpäin otetaan sitten vaan noita mestis-voittajia, niin media pysyy hiljaa tuosta kilpailullisuudesta. Ja hei, tuo ”ehtivät rakentaa joukkuetta” on hyvä pointti! Laitetaan siihen vielä, että ne voi nousta mestaruuden jälkeen vasta seuraavan kauden jälkeen.

- No mutta ei kai se nyt ketään kiinnosta käydä katselemassa niitä pelejä, jos on selvää, että ensi kaudella ne pelaa liigassa joka tapauksessa.

- Mitä väliä? Ketä nyt mestis muutenkaan kiinnostaa? Tehkööt niin kuin huvittaa. Ei ole minulta pois.


- Näiksä, TPS myi nyt sen Sextonin. Sieltä on lähtenyt jo kaksi parasta pelaajaa KHL:ään. Tää ei oo nyt hyvä juttu.

- Miksi sinua kiinnostaa ketä TPS myy?

- No kun ne vetää kauden ihan vihkoon taas. Kohta media vetää taas sen lapsellisen urheilullisuuskortin esiin. Ja TuTokin suunnittelee kuulemma jotain vastavetoa. Ovat hankkineet jo Marco Tuokonkin sitä varten.

- Äh, taas sä huolehdit turhaan. Ainahan me voidaan syyttää KHL:ää. Ne vie Jokeritkin. Ja parhaat pelaajat. Voihan sen kääntää niin, että se kertoo liigan arvostuksesta, että pelaajat kelpaavat KHL:ään.

- No joo, kyllä mä ymmärrän tepsiä. Mikä ihme, että yleisö on hylännyt ne?

- On kyllä mystinen juttu. Kyllä fanien pitää tukea vastamäessäkin.


- Ei saakeli, näiksä tuon KalPan tiedotteen?

- Mikäs tiedote?

- No Saksmanni on allekirjoittanut tuollaisen kirjeen, missä ne sanoo, että kaikki pelaajat on myynnissä. Talous niin kuralla.

- Voi hemmetti noita ei-lätkäjätkä johtajia. Kuka noita keksii vetää?

- No mitäs nyt tehdään? Mediassa on jo käännetty tätä liigan syyksi.

- Miten se nyt meidän syy on?

- No ne kirjoittaa, että liigan sulkeminen mahdollistaa tällaisen.

- Aina sama laulu – eikö ne nyt voisi hehkuttaa jo tasaista keskikastia? Miks aina pitää kaivaa negaa.

- No mutta mitäs nyt tehdään? Kohta ne rupee varmaan soitteleen ja kyseleen pahoja.

- Heh, no saksmannihan on laittanut tuonne loppuun, että ne taistelee yhä voitosta joka pelissä tosissaan! Sehän kelpaa.

- No joo, eiköhän media tuon osta. Sääli kyllä, kun KalPallakin menee huonosti.

- Ei mitään hätää. Nythän niillä on aikaa laittaa homma kuntoon. Ja sitä paitsi, kun liigassa on 16 joukkuetta, rahaa tulee lisää. Uudet markkina-alueet piristää liigaa.

- Mutta ootko muuten miettinyt, että kun saadaan se 16 joukkuetta liigaan, niin kuusi joukkuetta jää playoffien ulkopuolelle?

- Höpöhöpö. NHL:ssä ja KHL:ssä pleijareihin menee 16 joukkuetta. Tehdään mekin samoin. Ja lisätään runkosarjan ottelumäärää samaan syssyyn.

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat