Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Bottas: ERS potkii ja tuntuu

Valtteri Bottas joutui odottelemaan ensimmäisenä testipäivänä Jerezissä seitsemän tuntia sensorivian korjaamista.

urheilu
Williamsin Valtteri Bottas, takana vaanii Ferrarin Kimi Räikkönen.
EPA / ROMAN RIOS

JEREZ. Valtteri Bottas sai ensimmäisenä testipäivänä kasaan vain seitsemän kierrosta Mercedeksen moottoreihin vaihtaneella Williamsillaan. Siinä missä Kimi Räikkönen ei juuri havainnut eroja uusien moottorien käyttäymisessä entisiin verrattuna, oli Bottas monisanaisempi.

- Mersun puolelta paljastui aamulla sensorivika, mikä piti korjata. Sensori sijaitsi sen verran hankalassa paikassa, että sen vaihtamisen vuoksi jouduimme odottelemaan seitsemän tuntia. Aikaa vierähti ennenkuin esimerkiksi jousitus oli taas saatu oikeisiin asetuksiin. Toki ennakolta osattiin odottaa, että ensimmäisistä testipäivistä voi tulla hankalia, mutta en silti osannut odottaa ihan tällaista odottelua, Bottas hymähti pilke silmässä.

- Tiimille iso kiitos, että pääsimme kuitenkin ajamaan. Toki kaikki kierrokset olivat vasta kokeilua, enkä ajanut lähellekään täysillä. Silti ehdin jo huomata, kuinka paljon enemmän moottorissa on vääntöä viime kauteen verrattuna.Tärkeintä on nyt, että auto on saatu kasaan ja toivottavasti huomenna saamme ajettua hyvän päivän.

Keskiviikolle tosin on ennustettu vesisadetta ja seuraavat päivät ajovastuun kantaa Felipe Massa.

- Keli on tietysti sama kaikille. Mutta, eihän se mikään etu ole, jos juuri oma testipäiväni häiriintyy sateen takia. Silloinkin täytyy vain yrittää ottaa mahdollisimman suuri hyöty irti. Ja eiköhän sitten Bahrainissa päästä ajamaan poutasäässä.

- Mercedeksen moottorista jäi ihan positiivinen ensivaikutelma. ERS:n tuoman lisätehon huomaa myös selvästi. Mutkista lähtiessä se antaa reilusti lisäpotkua. Toisaalta, pitkillä suorilla huomaa myös selvästi, kun sen vaikutus lakkaa. Kyse on kuitenkin 160 hevosvoimasta. Kunhan saamme enemmän kierroksia, on aika alkaa paneutua sen toiminnan optimointiin.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat