Olympian renkailla: Torino 2006 - Kun Helsinkiäkin jymäytettiin

Torinon talviolympiakisat olivat Suomelle hopeanhohtoiset; kaikkiaan ”saaliiksi” kertyi yhdeksän mitalia, joista kuusi peräti hopeista. Kolme muuta olivat pronssisia, joten kolmannen kerran talvikisahistoriassa jäi Porilaisten marssi soittamatta.

Kuva: KOK

Kuudesta hopeamitalista yksi oli – siltä se useimmista ainakin aluksi tuntui – masentava pettymys, yksi taas tuotti todella suuren ilon. Pettymys oli tappio Ruotsille jääkiekon olympiafinaalissa, ilo taas sittemmin kansanedustajaksi nousseen Markku Uusipaavalniemen johtaman miesten curlingjoukkueen liu´uttelu hopealle. Finaalissa lajin mahtimaa Kanada osui (4-10) ovelammin ja tarkemmin ”kivityksessään”.

Tappio kiekkofinaalissa oli sitäkin katkerampi, koska Suomi oli pelannut loistavan turnauksen. Alkusarjassa kaatuivat ensin Sveitsi 5-0 ja Italia 6-0, sitten Tshekki 4-2, Kanada 2-0 ja Saksa 2-0; viidessä ottelussa ainoastaan kaksi maalia omiin, neljä nollapeliä! Puolivälierässä USA pisti vähän hanttiin (4-3), mutta välierässä Venäjä kompasteli taas selvästi 4-0. Sitten tuli helmikuun 26. päivä ja finaali, jossa Ruotsi vei kultamitalit. Kaksi erää oltiin tasoissa 2-2, mutta kolmannessa Ruotsi teki taas tarvittavan maalin. Katkeraa!

Curlingin alkulohkossa Suomi otti joukkueellaan Uusipaavalniemi, Wille Mäkelä, Kalle Kiiskinen, Teemu Salo, Jani Sullanmaa alkulohkossa seitsemän voittoa yhdeksästä ottelusta ja voitti lohkonsa. Välierässä kaatui Iso-Britannia 4-3, mutta finaalissa Kanada oli siis jo liian vahva. Siitä huolimatta curlingin hopea oli yksi olympiahistoriamme riemukkaimmista. Kansa rakastui lajiin ja samalla myös selostaja Voitto Liukkoseen, jonka rauhallinen selvitys maalialueen nännistä ja kaikesta muusta kuului osana yhteiseen iloon. Sittemmin riemu on hiljentynyt ja rakkaus hiukan laantunut ja curling suomalaisena lajina palannut taas ns. taustalajien voittoon odottamaan seuraavaa onnistumista.

Muita suomalaisia hopeamitalisteja olivat Matti Hautamäki normaalimäessä, Mikko Ronkainen kumparelaskussa ja Tanja Poutiainen suurpujottelussa sekä mäkijoukkue, jossa Hautamäen lisäksi hyppäsivät Tami Kiuru, Janne Happonen ja Janne Ahonen. Pronssille ylsivät Markku Koski lumilaudallaan, Aino-Kaisa Saarinen ja Virpi Kuitunen parisprintissä sekä yhdistetyn joukkue (Anssi Koivuranta, Antti Kuisma, Hannu Manninen, Jaakko Tallus). Hyvät kisat Suomelle, jos unohdetaan että yhtään kultamitalia ei tullut.

Torino ehkä yllättävin isäntä

Kesäkuussa 1999 istuin Soulin taidekeskuksen miestenhuoneen suljetussa kopissa. Sieltä oli  kuitenkin rakonäköala edessä olleeseen seisoma-alueeseen, johon ilmestyi melkein kolme tuntia ennen vuoden 2006 talvikisaisännän julkistamista kaksi KOK:n jäsentä. Tunnistin jäseniksi takeista ja muusta vaatetuksesta ja ennen kaikkea keskustelusta; miehet olivat jo olleet äänestämässä ja molemmat totesivat että olipa mahdottoman iso yllätys että Torino valittiin!

Otin riskin ja kerroin vessaskuupin aamulähetykseen tietysti sillä varauksella että kysymyksessä on kuitenkin vain ns. varma huhu, mutta tottahan se oli. Ylivoimainen suosikki, Sveitsin Sion oli hävinnyt äänestyksessä Italian Torinolle äänin 53-36. Tuntuu siltä että KOK:n arkipäivää on yllätys ja juhlaa rutiinitulos. Tietysti taustalta löytyi selityksiäkin, joista yksi tiesi Torinon olleen italialaisille korvaus siitä että Ateenalle oli vuonna 1997 annettu vuoden 2004 kesäkisat, vaikka Roomalla oli selvästi parempi hakemus. Yksi yllätykseen vaikuttanut tekijä oli myös se tosiasia että jo Soulin kokouksen aikaan ja sitä ennenkin Salt Lake cityn järjestelyissä havaittujen epäselvyyksien vuoksi KOK:n sisällä ”korruptiojahdin” käyntiin viheltänyt Marc Hodler oli sveitsiläinen. Näin monia etuja menettäneet tietyt KOK:n jäsenet ikään kuin kostivat.

Edellisiä kisoja leimanneiden korruptioskandaalien vuoksi myös koko valintamenettely Soulissa oli ainutlaatuinen, jonka sai kokea myös vilpittömin mielin Juan Antonion Samaranchin kannustuksesta mukaan kisaan lähtenyt Helsinki alppi- ja kelkkailutukenaan Norjan Lillehammer. Vasta Soulissa nimittäin selvisi lopullisesti että lopulliseen äänestykseen pääsee vain kaksi maata. Kaikki kuusi hakijaa otettiin kuitenkin kongressiin mukaan antamaan esityksensä.

Uutta oli että noiden esitysten jälkeen KOK:n sitä varten määrätty valintakomitea valitsi ne kaksi, jotka pääsivät sitten vasta ainoina jäsenten äänestykseen. Neljä ulosjäänyttä olivat Helsinki/Lillehammerin lisäksi Slovakian Poprad-Tatry, Puolan Zakopane ja Itävallan Klagenfurt. Aika monta miljoonaa, silloin vielä markkaa meni suomalaisiltakin. On puhuttu että Helsinki olisi saanut valintakomitealta kolmanneksi eniten kannatusta, mutta toisaalta on myös selvinnyt että KOK ei missään tapauksessa olisi hyväksynyt jaettua kisoja.

Soulin kokouksen jälkeen KOK muutti valintamenettelyään niin että nykyisinkin kaikista hakijoista valitaan jo hyvissä ajoin etukäteen yleensä ne kolme parasta, jotka pääsevät sitten mukaan ikään kuin loppukilpailuun ja KOK:n jäsenten äänestykseen.

Eivät suuret kisat

Entinen jääkiekkoselostaja totesi kerran Suomi – Neuvostoliitto ottelun ensimmäisen erän tilanteessa 0-5 vieraille että ”tästä ei taida tulla mitään suurta ottelua”. Tavallaan samoin on sanottu että ”ei Torinon kisoissa varsinaisesti ollut mitään vikaa, mutta ei kyllä mitään erikoista tai mieleenpainuvaakaan”. Kenties sanonnan keksinyt ei tiennyt sitä että median asunnoissa japanilaiset kokivat kyllä elämänsä yllätyksen kun huomasivat että kaikki oli muuten kunnossa – vain ulko-ovet puuttuivat.

Kenties poikkeavin oli mitalitilasto, jossa Venäjä oli vasta viides, Norja kuudes, Ruotsi seitsemäs ja Sveitsi kahdeksas; viisi kärjessä olivat Saksa (11+12+6), USA; Kanada ja Itävalta. Suomi oli 14:s tässä tilastossa, jossa järjestyksen määräsi mitalien kokonaismäärä ilman kultamitaleja korostavaa merkitystä. Normaalitilastossa Suomi olisi ollut 19:s.

Liput eivät menneet odotetusti kaupaksi ja kisat tuottivat selkeästi tappiota, jota sittemmin pyrittiin kattamaan Torinon kaupungin tappiotakuilla ja Italian valtion olympialotolla. Muista voittajista erottuvia sankareitakaan Torinon kisat eivät oikein tuottaneet. Yhden ikäennätyksen sentään eli ohjaskelkkailussa voittaneesta kanadalaisesta Duff Gibsonista tuli talvikisojen vanhin voittaja. Hän oli voittaessaan 39 vuotta ja 190 vuotta vanha.

Torinossa tehtiin myös samoin kuin usein kesäkisoissa, joissa miesten maratonjuoksun palkinnot jaetaan päättäjäisissä. Torinossa päättäjäisissä jaettiin miesten 50 km:n hiihdon palkinnot, voittaja oli italialainen Giorgio di Centa. Ohjelman mukaan kultamitalin jakajana piti olla KOK:n puheenjohtaja Jacques Rogge, mutta hän ”jätti tehtävän väliin” ja antoi sen di Centan sisarelle Manuelalle, silloin jo KOK:n jäsenelle.