1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Professori varoittaa: Suomen jääkiekkopelin katsominen voi johtaa potkuihin työpaikoilla

Suomen ja Venäjän jääkiekkomiesten puolivälieräottelu Sotshin olympialaisissa voi johtaa tänään irtisanomisiin työpaikoilla.

Kuva: Tomi Hänninen

Turun yliopiston työoikeuden professorin Seppo Koskisen mukaan Suomen ja Venäjän jääkiekko-ottelu kestää niin kauan, että työntekijöiden on toteltava työnantajien käskyjä irtisanomisuhallakin. Eli ottelua ei saa katsoa, jos työnantaja ei anna siihen lupaa.

- Todellinen irtisanominenkin voi toteutua. Jos työ vaatii työntekijän työskentelyä, kahden tunnin poissaolo eräissä töissä voi oikeuttaa irtisanomiseen, Koskinen sanoo Yle Urheilulle.

Hän kuitenkin toivoo, etteivät työnantajat ryhdy tänään näin järeisiin toimenpiteisiin. Koskinen sysää vastuuta myös työntekijöille.

- Työntekijöiden ja työnantajien pitäisi ymmärtää tilanteen vakavuus.

Koskisen mukaan jääkiekkopeliä on vaarallista katsoa ilman työnantajan lupaa esimerkiksi hoitotöissä.

- Esimerkiksi sairaalaympäristö on sellainen, ettei siellä pitäisi voida peliä katsoa.

Parisprintin katselemisesta ei voida irtisanoa

Koskisen mukaan työnantaja ei kuitenkaan voi irtisanoa työntekijää, jos tämä katsoo tänään hiihdon parisprinttiä ilman työnantajan lupaa normaalissa työssä. Syynä on se, että parisprintti on jääkiekkopeliä lyhytkestoisempi lähetys. Hiihdon katselemisesta ei kuitenkaan saa aiheutua haittaa työnteolle.

- Parisprinttiä voidaan sairaaloissakin katsoa. Työt on kuitenkin aina hoidettava ensisijaisesti.

Koskisen mukaan työnantaja voi kuitenkin antaa parisprintinkin katselemisesta työntekijälle varoituksen.

- Varmasti siihen olisi mahdollisuuksia, ja sitä arvioidaan monesta eri näkökulmasta, oliko irtisanomisuhkaisen varoituksen antaminen perusteltua.

Koskisen mukaan irtisanomiskriteereissä käydään läpi, kuinka suuresta rikkomuksesta on kyse. Myös työntekijän oma historia on arvioinnissa mukana, samoin ala ja työn merkitys.

- Kokonaisarvioinnilla yritetään ratkaista, ylittyykö asiallinen ja painava syy irtisanomiselle. Kun henkilökohtaisella perusteella tapahtuvalle irtisanomiselle on kynnys, mikä tahansa rikkomus ei riitä.

Koskinen kertoo, että olympialaisten katselemisessa puntaroidaan sitä, onko tämä enemmän kuin vähäinen rikkomus.

- Silloinkin selkeä pääsääntö on se, että ensin on pitänyt antaa irtisanomisuhkainen varoitus. Sitten vielä pitää antaa työntekijälle mahdollisuus muuttaa käyttäytymistään eli häntä ei voida heti irtisanomisuhkaisen varoituksen jälkeen irtisanoa. Jos työantaja antaa vasta parisprintin finaalin yhteydessä irtisanomisuhkaisen varoituksen, työntekijälle pitää antaa sen verran aikaa miettiä, että parisprintti ehtii jo loppua, Koskinen naurahtaa.

Nyrkkisääntönä on se, että työntekijälle pitää antaa vähintään puoli tuntia aikaa miettiä, totteleeko hän työnantajaa vai ei.

"Tauoilla olympialaisia saa katsoa"

Koskinen painottaa, että lähtökohtana on se, että työaikana tehdään töitä eikä niin sanotusti olla vapaa-ajalla ja katsota televisiota.

- Käytäntö on ollut vähän liberaalimpi, ja monesti jopa työnantajaedustajat ovat olleet mukana katsomassa, jolloin on saatu työnantajan lupa. 

Koskinen tähdentää, että tauoilla työntekijät kuitenkin saavat katsoa olympialaisia.

- Ehkä mielenkiintoisimmat lähetykset eivät kuitenkaan tule tauon aikana.

Naisten ja miesten parisprinttien karsinnat hiihdetään tänään kello 11 jälkeen ja finaalit 13.30. Suomen jääkiekkopeli Venäjää vastaan alkaa puolestaan kello 14.30.

- Jos työnantajan kanssa pystyy sopimaan niin, että rytmittää tauot kahteen osaan, sitten voi tällaisen nopean lähetyksen, kuten naisten parisprintin, katsoa. Mutta jääkiekkopeliä ei millään pysty katsomaan normaalisti taukojen avulla. Pitää vain ymmärtää, että kisat sattuvat työn kannalta huonoon aikaan.

Koskinen ehdottaa ratkaisuksi lähetysten kuuntelua.

- Monet työthän mahdollistavat lähetysten kuuntelemisen. Siitäkin pitäisi työnantajan kanssa jutella, minkä verran voidaan mitäkin kuunnella. Yleisesti ottaen kuuntelemiseen ollaan aina suhtauduttu liberaalimmin kuin katselemiseen. Kun katsotaan samanaikaisesti, töitä ei todellakaan voida tehdä. Mutta jos vain kuunnellaan, ainakin mukamas pystytään koko ajan tekemään töitä.