Rask piti Bostonia pystyssä – ”Yksi parhaista eristä koskaan”

Boston Bruins kaatoi huonosta alusta huolimatta New York Rangersin vieraskentällä 6-3-lukemin.

Kuva: AFP / Lehtikuva

Tuukka Rask palkittiin ottelun ykköstähtenä, kun Boston Bruins kaatoi New York Rangersin 6-3-lukemin vieraskentällä. Suomalainen sai ottelussa kohdata vihdoin myös Henrik Lundqvistin, joka torjui Ruotsin voittoon Suomesta Sotshin olympialaisten välierässä. Rask joutui olemaan sivussa ottelusta flunssa takia.

Rask sai rehkiä etenkin ottelun avauserässä, kun uninen Bruins päästi Rangersin laukomaan peräti 19 kertaa. Rask päästi kuitenkin taakseen vain J.T. Millerin rannelaukauksen kolmannella minuutilla. Jarome Iginla toi pelin tasoihin avauserän lopussa.

Toisessa erässä Bruins otti Dougie Hamiltonin maalilla johtoaseman eikä luopunut siitä enää edeten lopulta 6-3-voittoon.

- Ensimmäinen kymmenen minuuttia riitti ja heräsimme peliin. Meidän piti päästä vain huonon alun yli ja reagoimme hyvin. Kun teimme ensimmäisen maalin, niin kaikki tuntuivat rentoutuvan, Bruinsin päävalmentaja Claude Julien sanoi ottelun jälkeen.

Ensimmäisellä kympillä Rask saikin tehdä huipputorjuntoja kerta toisensa jälkeen, kun Rangers vei laukaukset peräti 14-1-lukemin. avausmaali syntyi läpiajosta ja Rask joutui torjumaan useampia ylivoimahyökkäyksiä. Yhteensä Rask torjui ottelussa peräti 39 kertaa.

- Olimme juuttuneet juoksuhiekkaan siinä, Rask totesi pelin jälkeen.

- Mielestäni Rask pelasi yhden parhaista eristä, mitä kukaan maalivahti on meitä vastaan koskaan pelannut, sanoi puolestaan Rangersin päävalmentaja Alain Vigneault.