Kaisa Mäkäräinen komeaan voittoon maailmancupissa

Pitkän kauden rasitukset eivät näytä häiritsevät Kaisa Mäkäräistä. Maailmancupin voitto oli suomalaiselle tämän kauden ensimmäinen.

urheilu
Kaisa Mäkäräinen palkintokorokkeella.
AFP / Lehtikuva

Kaisa Mäkäräinen on voittanut ampumahiihdon maailmancupin Pokljukan takaa-ajokilpailun. Neljäntenä matkaan lähtenyt suomalainen ampui kisassa kaksi sakkokierrosta, mutta onnistui silti nappaamaan kauden ensimmäisen maailmancupin voittonsa.

Mäkäräisen kisa lähti loistavasti liikkeelle, kun hän ampui molemmilta makuupaikoilta kaikki laikat alas. Kahden ampumapaikan jälkeen suomalainen siirtyi kilpailun kärkipaikalle.

Kolmanteen ammuntaan Mäkäräinen tuli reilussa johtoasemassa. Mäkäräinen pudotti neljä ensimmäistä täplää, mutta viimeinen laukaus meni todella niukasti ohi.

Mäkäräinen pystyi kuitenkin pitämään kärkipaikkansa, kun takana tulleet pahimmat uhkaajat eivät onnistuneet myöskään selvittämään ammuntaa puhtaasti. Viimeiselle ampumapaikalle suomalainen tuli noin 45 sekunnin johtoasemassa.

Viimeisellä ampumapaikalla Mäkäräinen ampui yhden sakkokierroksen, ja kun Norjan Tora Berger pudotti kaikki taulut, nähtiin ratkaisu viimeisellä hiihtolenkillä. Ampumapaikalta lähtiessä Mäkäräisen ero Bergeriin oli reilut 14 sekuntia.

Norjalaisella ei kuitenkaan ollut viimeiselle pätkällä mitään mahdollisuuksia Mäkäräistä vastaan ja lopulta kaksikon välinen ero maalissa oli lähes 20 sekuntia.

Torstain pikakilpailussa mainiosti onnistuneen Mari Laukkasen takaa-ajo meni sen sijaan penkin alle. Laukkanen ampui neljällä ampumapaikalla seitsemän sakkoa eikä hiihtänyt maaliin saakka.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat