Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Tero Tiitun kausi päättyi polvivammaan

Ruotsin Superliigassa pelaavan Warbergin paras maalintekijä Tero Tiitu joutuu jättämään pudotuspelit väliin polvivamman takia. Tiitu katsoo kuitenkin valoisasti tulevaan vakavasta vammastaan huolimatta.

urheilu
Tero Tiitu
Tero TiituYle

Tero Tiitu loukkasi oikean polvensa puolitoista viikkoa sitten runkosarjan ottelussa FC Helsingborgia vastaan. Viime viikolla otetuissa magneettikuvissa selvisi, että sekä polven eturistiside että sisempi sivuside ovat menneet poikki.

- Pelikauteni on siis ohi ja puolivälierien sijaan edessä on tällä viikolla leikkaus, joka suoritetaan Helsingissä luotto-ortopedini Tapio Kallion toimesta. Alustava toipumisaika täyteen pelikuntoon on kuusi kuukautta, Tiitu kertoo.

Tiitu ei kuitenkaan vaivu synkkyyteen, vaikka pudotuspelit jäävätkin väliin ja kyseessä hänen urallaan toinen vakava loukkaantuminen.

- Toki mieluusti olisin pudotuspeleissä pelannut, mutta eihän näitä loukkaantumisia voi valita. Kokemuksen ja henkisen kasvun myötä olen oppinut laittamaan näitä asioita oikeisiin mittasuhteisiin niin urheiljana kuin ihmisenä, Tiitu sanoo.

- Tällaiseenkin loukkaantumiseen voi suhtautua rauhallisin mielin, kun tietää tehneensä kaiken voitavansa. Näen tässä loukkaantumisessa itse asiassa monta mahdollisuutta. Saan uuden, vahvan varaosan toiseenkin polveen sekä vielä näin peliuran loppuvaiheessa haasteen, joka varmasti kasvattaa. Haluan tulla vielä takaisin - edessä on siis hieno matka kohti ensi kautta ja toivottavasti myös MM-kisoja, Tiitu jatkoi.

Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Pääkallo.fi.

Kimmo Muttilainen, Yle Urheilu

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat