Suora

  • Katowice Minor CS:GO
  • Jääkiekkokierros
  • Suomen Urheilugaala
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu
  • Elävä arkisto esittää

HPK:lle nappasi, Lukolle ei - "Poika joutui pitämään isästään huolta"

Vasta 18-vuotias Joni Tuulola sai sensaatiomaisen alun SM-liigauralleen Äijänsuolla.

urheilu
Marko Tuulola.
Marko Tuulola pääsi todistamaan poikansa Jonin liigauran hienoa avausosumaa, kun pikku-tuuski vei toisessa erässä HPK:n 2-0 johtoon.Ari Lahti / Yle.

Rauman Äijänsuolla oli illan ottelussa, ennakolta ajatellen, panosta yllin kyllin.

Lukko olisi voitolla varmistanut kolmannen sijansa, ja kotiedun puolivälieräotteluihin. HPK puolestaan voitolla säilyttäisi mahdollisuutensa kymmenen parhaan joukkoon ja säälipleijjareihin.

Avauserän alusta lähtien näkyi, että kotijoukkueelle ottelusta tulisi vaikea. Vierasjoukkue oli alusta alkaen terävämmin liikkeellä ja otti ohjat ottelussa.

Edettiin erän puolivälin yli, ennen kuin ensimmäinen osuma nähtiin. Sen rustasi HPK-hyökkääjä Joonas Vihko, kauniilla rannelaukauksella aivan ylänurkkaan.

Kotijoukkue Lukolle tarjottiin omaa etsikkoaikaansa, kun Kerholle tuomittiin erässä kaksi jäähyä. Mutta kun ylivoimallakin Lukko oli jähmeästi liikkeellä, niin tasoitus jäi haaveeksi.

Toinen ja kolmaskin erä olivat vierasjoukkueen esitystä. Kotijoukkue paini tehottomuuden ja heikon kamppailupelaamisen kanssa.

Kerho dominoi peliä, eikä antanut Lukolle mahdollisuuksia tulla peliin mukaan.

HPK:n noviisi Joni Tuulola teki ensimmäisessä liiga-ottelussaan heti maalin, ja komean sellaisen nuorukainen tekikin. Pari harhautusta, Lukko-pakit vipuun ja kiekko reppuun.

Päätöserässä HPK kaunisteli vielä numeroita kahdella osumalla, eikä pisteitten osoitteesta ollut epäselvyyttä. Lukko kaatui hengettömään ja tehottomaan esitykseensä.

HPK säilytti voittonsa ansiosta vielä mahdollisuudet kymmenen parhaan joukkoon ja pääsyyn pudotuspeleihin. Lukon kotietu ratkeaa torstain kamppailussa Ilvestä vastaan.

Ottelussa tehtiin suomalaista jääkiekko historiaakin. Hämeenlinnalaisten sotisovassa pelasivat isä ja poika, eli Marko ja Joni Tuulola.

- Kun kuulin, että Joni pelaa parinani, ajattelin seurailla alussa vähän juniorin otteita, mutta ottelun edetessä taisi olla niin, että poika joutui pitämään isästään huolta, Marko Tuulola vitsaili.

- Ei mua oikeastaan jännittänyt, hyvät fiilikset oli isän kanssa lähteä kentälle nauttimaan kiekosta, Joni Tuulola pohti.

- IFK-peli on mun viimeinen runkosarjaottelu, joten siihen lyödään kaikki peliin, lupasi Marko Tuulola. Mika Heino, Rauma

Suosittelemme

Tuoreimmat