Suora

  • Katowice Major CS:GO, The new legends' stage
  • Yhdistetty ja Parude

Johaugille vihdoin maailmancupin voitto - Niskanen taipui neljänneksi

Marit Björgen ei pystynyt haastamaan Therese Johaugia maailmancupin finaalin viimeisessä osakilpailussa. Kerttu Niskanen oli Falunin finaalin neljäs.

urheilu
Therese Johaug
Therese JohaugAFP / Lehtikuva

Therese Johaug starttasi Falunin finaalin 10 kilometrin vapaan hiihtotavan takaa-ajokisaan 15 sekunnin johtoasemasta. Toisena lähtenyt Marit Björgen tavoitti maannaistansa ensimmäisellä kierroksella 5 sekuntia, mutta puolivälissä ero oli jälleen kasvanut.

Björgen olisi tarvinnut voiton kisasta, jotta hän olisi voinut taistella Johaugin kanssa maailmancupin kokonaiskilpailun voitosta. Björgenin vauhti ei kuitenkaan riittänyt enää toisella kierroksella, ja Johaug pääsi tuulettamaan ylivoimaista voittoa sekä uransa ensimmäistä maailmancupin kokonaiskilpailun voittoa.

Kolmannelta sijalta lähtenyt Kerttu Niskanen pääsi matkaan 18 sekuntia ennen kovia vapaan taitajia Charlotte Kallaa ja Heidi Wengiä. Weng jätti Kallan kannoiltaan reilun neljän kilometrin jälkeen ja sai kiinni myös Niskasen. Kaksikko ratkaisi kolmannen sijan kohtalon loppusuoralla, ja tässä Weng oli Niskasta niukasta vahvempi. Näin Norja otti kisassa kolmoisvoiton.

Krista Lähteenmäki starttasi takaa-ajokisaan 13. sijalta, mutta taisteli koko kisan ajan pääsystä 10 parhaan joukkoon. Tshekin Eva Nyvltova-Vrabcova pystyi kuitenkin pitämään sen verran kovaa vauhtia yllä, ettei Lähteenmäki saanut häntä kiinni. Hän kuitenkin kukisti Japanin Masako Ishidan loppukirissä ja sijoittui 11:nneksi.

Anne Kyllönen ja Aino-Kaisa Saarinen hiihtivät samassa ryhmässä Sadie Bjornsenin kanssa, mutta molemmat joutuivat tunnustamaan yhdysvaltalaisen kovemmaksi loppusuoralla. Kyllösen lopullinen sijoitus oli 23:s ja Saarisen 24:s.

Johaug voitti maailmancupin kokonaiskilpailun voiton lopulta 47 pisteen erolla Björgeniin. Falunin finaalin kesken jättänyt Astrid Jacobsen on cupissa kolmas ja Heidi Weng neljäs. Niskanen nousi Falunin myötä viidenneksi. Lähteenmäki nousi kahdeksanneksi, Kyllönen on yhdestoista ja Saarinen kolmastoista.

Suosittelemme

Tuoreimmat