Suora

  • Elävä arkisto esittää
  • Telinevoimistelun EM, naisten 4-ottelu

Tapparan kultakypärä: Lukko oli saanut paljon lisäenergiaa

Tappara otti kolmannen välieräkiinnityksen tasaisessa Lukko-sarjassa maanantaina. Kristian Kuusela kehui vastustajan energistä ilmettä.

urheilu
Tappara juhlii
Tomi Hänninen

Rauman Lukko ja Tampereen Tappara olivat pelanneet huikeat kolme välieräkamppailua ennen maanantai-illan koitosta. Rauman Äijänsuolla pelattu neljäs yhteenotto ei tarinaa toiseksi muuttanut.

Ottelu eteni erästä toiseen kiivaana ja todella jännittävänä. Kummallakin joukkueella oli omat hetkensä ja maalipaikkansa ratkaista ottelu. Kotijoukkue hallitsi avauserää, Tappara oli toisessa erässä niskan päällä ja kolmannen erän lopun Lukko haki voittomaalia herhiläisen tavoin.

Avauserässä molemmille joukkueille tuomittiin kaksi rangaistusta. Lukko oli tehokkaampi ylivoimassaan ja kokenut puolustaja Ilkka Mikkola onnistui iskemään avausosuman.

Erän loppupuolella vierasjoukkuekin pääsi pelijuonesta paremmin kiinni ja etenkin tamperelaisten kakkoskenttä, Jormakka-Järvinen-Palola, juoni muutamia maukkaita tilanteita kotijoukkueen maalille.

Lukko aloitti toisenkin erän tehokkaasti. Vain 50 sekuntia oli ennätetty erään pelata, kun Petteri Nummelin vei Lukon, ylivoimaosumalla, 2-0 johtoon. Tuossa vaiheessa näytti jo siltä, että Lukko karkaa Tapparalta. Mutta toisin kävi.

Maalin jälkeinen vaihto Lukolta pahasti vihkoon ja Markus Kankaanperä kavensi Tapparan maalin päähän. Viisi minuuttia tuosta, Tapparalle ylivoima ja taas nalli napsahti; Jukka Voutilainen tasoitti ottelun. Tuossa vaiheessa Lukon peli oli kerrassaan sekaisin. Risto Dufvan ottama aikalisä toi kotijoukkueen takaisin peliin mukaan ja erän loppu pelattiin jo tasaisemmissa merkeissä.

Lukko ei osunut hallinnasta huolimatta

Päätöserä oli kotijoukkueen hallintaa. Etenkin viimeinen kahdeksan minuuttia Lukko haki herkeämättä voittomaalia, mutta lukuisista hyvistä yrityksistä huolimatta maalia kotijoukkue saanut.

Jatkoerä oli passiivisinta peliä koko ottelussa. Molemmat joukkueet pyrkivät välttämään virheitä. Kotijoukkueelle ensimmäinen kriittinen viehe sitten tuli ja kokenut Ville Nieminen syötti ja Josh Green iski tamperelaisille voiton. Jatkoerää oli pelattu 5.15.

Molemmilla joukkueilla löytyy kokeneita pelaajia roppakaupalla, mutta Tapparalla kokeneet pelurit ovat olleet piirun verran paremmin ratkaisuhetkissä mukana, kuin Lukon vastaavat.

Kristian Kuusela myönsi, että Lukko tuli vahvasti peliin. - Lukko oli saanut kyllä tosi paljon energiaa viime pelistä. Hyvä jääkiekko peli oli tänään, Kuusela kehui.

- Ei päästä keskiviikkonakaan helpolla, vakuutti Kuusela.

Ilkka Mikkolakin myönsi, että sarja on ollut kova. - Kovia nämä pelit ovat olleet, mutta jätetään tämä turha murjottaminen ja keskitytään tulevaan, Mikkola heitti.

- Uskotaan, että vielä täältä tullaan, Mikkola lupasi. *Mika Heino, Rauma *

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat