Suora

  • Mikä ihmeen lukukoira?
  • Närbild
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Kolminkertaiselle Chicagon maratonin voittajalle dopingpanna

Chicagon maratonin kolme kertaa voittanut Lilja Shobuhova on saanut kahden vuoden kilpailukiellon. Häntä odottaa myös suuret rahavaatimukset.

urheilu
Lilja Shobuhova
Lilja ShobuhovaEPA

Venäjän yleisurheiluliitto kertoi tiistaina, että se on antanut Lilja Shobuhovalle kilpailukieltoa veridopingin takia. Shobulovan biologisessa passissa esiintyneet arvot olivat liiton mukaan epänormaaleja. Liitto hylkäsi juoksijan tulokset 9. lokakuuta 2009 lähtien ja hänen kahden vuoden kilpailukieltonsa päivätään alkavaksi 24. tammikuuta 2013.

Shobukova, 36, on voittanut Chicagon maratonin vuosina 2009, 2010 ja 2011 sekä Lontoon maratonin 2010. Hän keräsi noin miljoonan dollarin (noin 1,38 miljoonan euron) palkintorahat voitettuaan lisäksi World Marathon Majors -rankingin (WMM). WMM-sarjaan kuuluvat Lontoon, New York Cityn, Chicagon, Boston, Berliinin ja Tokion maratonit.

- Jokainen urheilija, joka jää kiinni dopingrikkeestä, joutuu maksamaan WMM-tapahtumista saamansa palkintorahansa takaisin, kisajärjestäjät kertoivat tiedotteessaan.

Shobuhova voi valittaa kilpailukiellosta. Venäläisjuoksijan kiinnijääminen ei kuitenkaan kerännyt sympatioita ainakaan brittijuoksija Paula Radcliffelta, joka kirjoitti Twitter-tililleen mielipiteensä asiasta:

- Lilja Shobuhova on viimein paljastunut doping-huijariksi. Meidän täytyy näyttää, ettei huijaaminen ole hyväksyttävää. Voitetut rahat pitää palauttaa ja tunnustaa oikeat voittajat.

Lähteet: AP, AFP

Suosittelemme

Tuoreimmat