Suora

  • Urheiluruutu
  • Lentopallon EM, Suomi - Turkki
  • Urheiluruutu

Ville Nieminen ei jatka Tapparassa

Tappara ei käytä Ville Niemisen sopimuksessa ollutta optiota. Nieminen edusti Tapparaa kahdeksan liigakauden ajan.

urheilu
Ville Nieminen.
Ville Nieminen.Tomi Hänninen

Jääkiekon SM-liigassa toisena keväänä peräkkäin hopeaa ottanut Tampereen Tappara ei käytä Ville Niemisen sopimuksessa ollutta optiota kaudesta 2014-15. Tappara tiedotti perjantaina Niemisen jättävän tamperelaisseuran.

Nieminen, 37, kantoi päättyneellä Tappara-paidassaan kapteenin C-kirjainta ja nakutti runkosarjan 55 ottelussa 7 maalia ja yhteensä 22 tehopistettä.

- Tappara kiittää Villeä hienoista palveluksista joukkueen ja seuran eteen ja toivottaa onnea tuleviin haasteisiin! Tapparan verkkosivuilla julkaistussa tiedotteessa kirjoitetaan.

Kahdeksan liigakautta Tapparassa pelannut Nieminen palasi kasvattajaseuraansa toissa kaudeksi kahden vuoden KHL- ja Allsvenskan-visiitiltään.

- Totta kai olisin halunnut jatkaa. Päätös oli kuitenkin nyt tällainen, ja peliura jatkuu jossain muualla, Nieminen kertoo Yle Tampereen haastattelussa.

- Turha tässä on spekuloida. Seura, toimitusjohtaja ja valmentaja rakentavat joukkueen mieleisekseen, ja me pelaajat pelaamme.

Ei yllätys

Tapparan päätös ei tullut Niemiselle yllätyksenä.

- Minulla on aina ollut toimitusjohtaja Leinosen kanssa hyvä keskusteluyhteys. Suurin piirtein tässä on tiedetty, missä mennään.

Kysymykseen kiekkouran jatkumisesta Ville Nieminen vastaa monipolvisesti.

- En ole koskaan ollut enkä halunnut olla suurempi kuin seura. Tappara on hieno ja perinteikäs seura. En voisi edes kuvitella haluavani olla suurempi kuin se.

- Tosin haluan sanoa, että palvelukseni Tapparalle ovat olleet pitkät, mielenkiintoiset ja värikkäät. Paljon hienoja muistoja on kertynyt. Urani jatkuu varmasti pelaajana, mutta mitään sen ihmeellisempää suunnitelmaa osoitteesta ei kuitenkaan ole, Nieminen pohtii.

Ville Nieminen on pelannut SM-liigassa 312 ottelua ja kerännyt 90+104=194 tehopistettä.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat