Suora

  • Urheilustudio 23.2.
  • Yhdistetyn mäkiosuus, Trondheim
  • Yhdistetyn mäkiosuus, Trondheim
  • Urheilustudio 23.2.
  • Urheilustudio 23.2.
  • Ampumahiihdon MM: Naisten yhteislähtö, Anterselva
  • Naisten yhteislähtö, Anterselva

Viiden vuoden tauon jälkeen kehään palannut Tolppola herkistyi – katso video

Juho Tolppolalla oli tunteet pinnassa, kun hän teki paluun nyrkkeilykehään eilen illalla Helsingissä. Tunteet velloivat voimakkaana vielä ottelun jälkeenkin.

urheilu
Juho Tolppola (oik.) ja Suro Ismailov
Kaksinkertainen EM-haastaja Juho Tolppola teki paluun nyrkkeilykehään viiden vuoden tauon jälkeen.

Juho Tolppola kukisti paluuottelussaan Ruotsin Suro Ismailovin kaikin tuomariäänin, mutta voittoakin suurempi asia tuntui Tolppolalle olevan paluu kehään ja yleisön antama tuki.

- Oli itselleni aika tunteellinen hetki ja tunteellinen päivä. Tippa linssissä olin päivällä, Tolppola sanoi Yle Urheilun haastattelussa ääni väristen.

Tolppola totesi, että hän on oppinut eniten urheilijana olemisesta viimeisen viiden vuoden aikana. Hänet veti takaisin kehään ennen kaikkea sisäinen polte ja se, että hän tiesi olevansa aina tervetullut takaisin salille.

- Olen sen vähän velkaakin jätkille, hän myönsi ja sanoi, että tilanne korostui, kun ”omat pojat” tulivat pyörimään ympärille voitokkaan ottelun jälkeen.

- Tuli tippa linssiin.

Tolppolalla on ollut erinomainen ura niin amatöörinä kuin ammattilaisena. Nyt hän aikoo edetä urallaan ottelu kerrallaan ja nauttia urheilusta. Kehään hän aikoo nousta takuuvarmasti uudelleenkin, vaikka totesi ottelutuntuman olleen vielä hieman kadoksissa.

- Vaikeinta oli rytminhakemisessa. Tuntui, että olin koko ajan vähän telineissä. Olisi ollut parempi, ettei olisi ollut erätaukoja ollenkaan. Mutta monipuolisuutta oli kuitenkin kehissä. Olen ihan tyytyväinen, hän totesi ja sanoi valmistautuneensa tähän otteluun viimeiset viisi vuotta.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat