1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Kommentti: Ruotsalaisetkin häpeävät tätä raitapaitaa

Marcus Vinnerborgin nimi pulpahtaa merkillisesti aina esille keväisin. Miten on mahdollista, että kummallisia tuomioita jakava tuomari saa kabineteissa arvostusta ja huippupestejä, Yle Urheilun Timo Uusitalo ihmettelee.

Kuva: EPA

Jääkiekkotuomari Marcus Vinnerborg ei taida tulla kesälomareissulle Suomeen tänä kesänä - ainakaan Suomi-Venäjä-ottelun jälkeen.

Ruotsalaiskaksikko Vinnerborg - Mikael Nord teki tuomarityöskentelyssä jonkinmoisen pohjanoteerauksen sunnuntaina. Miten ihmessä "puuntakaa" tullut ja päähän kohdistunut taklaus jää tuomareilta kokonaan huomioimatta MM-tasolla?

Pekka Jormakka lähti paareilla jäältä ja päätyi sairaalaan tutkittavaksi. Leijonahyökkääjän MM-turnaus päättyi samalla siihen. MM-kisat ovat pyörineet kolme päivää, ja kahtena päivänä ovat erotuomarien otteet nousseet turhan isolle jalustalle. 

Lauantaina Sveitsiltä riistettiin sääntökirjan mukaan kaksi maalia kolmannessa erässä väärien paitsiovihellysten takia ja sunnuntaina Venäjän Vadim Shipatshev selvisi ilman isoa jäähyä hidastuskuvan perusteella tarkoituksenhakuisesta vastustajan satuttamisesta.

Ruotsin TV 4:ssä kiekkoasiantuntijat pohtivat, että NHL:ssä Shipatshevin suorittamasta, Pekka Jormakkaan kohdistuneesta taklauksesta tulisi heittämällä 7-8 ottelun panna.  

Vaikka Venäjä oli Suomea parempi ja ansaitsi kiistatta voittonsa äitienpäivänä, niin Viktor Tihonovin 1-0-survomismaali oli kyseenalainen, kuten oli myös Tommi Kivistön saama jäähy, josta Venäjä pääsi viisi kolme -ylivoimaan. Aleksander Ovetshkin kuittasi tästä 2-0-maalin.

Vinnerborg oli 37-vuotiaana ensimmäinen eurooppalainen erotuomari ammattilaisliiga NHL:ssä, mutta se ei tee minusta hänestä vielä hyvää tuomaria. Lisäksi hän on jakanut jäähyjä kahdessa MM-finaalissa. Siltikin väitän, että hän tekee lajille hallaa omituisilla tuomioillaan.  

Viime vuoden MM-kisoissa silloinen leijonaluotsi Jukka Jalonen piikitteli isosti Vinneborgia, kun hän vihelsi kummallisesti - muuten silloinkin Venäjää vastaan. Suomi sai erikoisia jäähyjä ja toisaalta Venäjältä jäi muutama selvä kolttonen viheltämättä. Näistä Vinnerborgin touhuista alkaa tulla näköjään jokavuotinen tapa - ikävä kyllä.