Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Tampereen Ratinalla viikonloppuna harvinaista moottoriurheiluherkkua

Speedwayn MM-sarjaa ajetaan lauantaina ensimmäistä kertaa Suomessa.

urheilu
Speedway kilpailukuvaa.

Tampereen Ratinan stadionilla ajetaan speedwayn MM-sarjan kolmas osakilpailu lauantai-iltana. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun maailman kovatasoisin speedway-sarja saapuu Suomeen.

Suomalaisten odotukset lepäävät speedwayn sisarlajin, maaradan, nelinkertaisen maailmanmestari Joonas Kylmäkorven harteilla.

Kylmäkorpi, 34, ajaa ammatikseen sekä speedwayta että maarataa. Speedwayssä hän kilpailee pääsääntöisesti Puolan, Iso-Britannian, Saksan ja Ruotsin mestaruussarjoissa, mutta Tampereen MM-osakilpailuun hän lähtee järjestäjien myöntämällä villillä kortilla.

- Kiireinen kausi on jo käynnissä ja minulla on kisoja periaatteessa joka viikko neljässä maassa. Viimeiset kolme viikkoa ovat menneet erinomaisesti. Olin viimeksi joukkueeni paras pistemies Puolassa ja voitin kisassa muutaman erän. Se lupaa hyvää Tampereen kisaa ajatellen, Kylmäkorpi ennakoi.

- Vaikken kilpaile säännöllisesti MM-sarjassa, ajan siellä mukana olevia kuljettajia vastaan joka viikko eri maiden sarjoissa. Olen myös voittanut heidät kaikki monta kertaa, joten kaikki on mahdollista Tampereella. Kilpailun kuitenkin voittaa se, jolla on paras ajorytmi ja onni juuri lauantai-iltana. Rohkeita liikkeitä pitää tehdä jokaisen kisaerän ensimmäisellä kierroksella, jotta yltää korkealle.

Puolalainen Krzysztof Kasprzak (kuvassa) voitti uransa ensimmäisen MM-osakilpailun huhtikuun lopulla kotimaassaan. Hän johtaa MM-sarjaa, joka käynnistyi Uudessa-Seelannissa huhtikuun alussa. Hallitsevalla maailmanmestarilla, britti Tai Woffindenillä on ollut todella vaikea alkukausi ja hän on sarjassa vasta 13:tena.

Tampereen osakilpailussa on mukana 16 kuljettajaa yhdeksästä eri maasta. MM-kausi sisältää 12 osakilpailua.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat