Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Kylmäkorpi pettyi Tampereen MM-osakilpailussa

Yli 10 000 katsojaa näki, kuinka slovenialainen Matej Zagar juhli speedwayn MM-sarjan kolmannen osakilpailun voittoa lauantaina Tampereen Ratinan stadionilla. Suomen Joonas Kylmäkorpi ajoi 13:ksi ja Kauko Nieminen 14:ksi.

urheilu
Joonas Kylmäkorpi.
Marko Vihriä.

Kilpailun kolmen kärjen muodostivat Zagar, britti Tai Woffinden ja ruotsalainen Fredrik Lindgren. Neljän kuljettajan finaalierän neljänneksi ajoi jenkki Greg Hancock.

Kilpailun kahdeksan parasta selvitettiin 20 alkuerän perusteella. 10 614 maksaneen katsojan edessä suomalaiset jäivät vaille alkuerien jälkeisiä semifinaalipaikkoja, eli sijoitusta kahdeksan parhaan joukkoon.

- Olen pettynyt kilpailuuni. Yksi erävoitto oli hieno asia, mutta muuten oli vaikeaa. Sain kaksi kertaa huonon starttipaikan, millä oli iso merkitys kokonaistulokseen. Tavoitteeni oli ajaa kahdeksan parhaan joukkoon, maaradan neljän viime kauden maailmanmestari Kylmäkorpi harmitteli.

Zagar nousi finaalierän kärkeen, kun alkumatkaa vienyt hallitseva maailmanmestari Woffinden oli jopa lähellä kaatumista. Zagar otti näin uransa ensimmäisen MM-osakilpailuvoiton.

- Kun Woffinden teki virheen, sain loistavan ohituspaikan. On todella hienoa juhlia ensimmäistä MM-osakilpailuvoittoa. Sen metsästykseen on mennyt kauan, Zagar iloitsi.

Woffinden keräsi osakilpailussa eniten pisteitä ja nousi MM-sarjassa yhdeksänneksi. Hallitsevan maailmanmestarin alkukausi on kuitenkin ollut kokonaisuutena vaikea.

Puolan Krzysztof Kasprzak ei pystynyt ajamaan Tampereella loukkaantumisen takia, mutta hän säilytti silti MM-sarjan kärkipaikkansa. Tanskan Nicki Pedersen nousi tosin sarjan kakkospaikalla vain pisteen päähän.

”Villin kortin” kilpailuun saanut Kylmäkorpi on sarjassa 17:tenä ja Krzystofin tilalla Tampereella ajanut Nieminen 18:tena. 12-osainen MM-sarja jatkuu Tshekissä 31. toukokuuta. Suomalaiset eivät kuulu sarjan vakiokuljettajiin.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat