1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Saku Koivu Yle Urheilulle: Päätös uran jatkumisesta kesäkuussa

Saku Koivu aikoo tavata Anaheimin seurajohtoa parin, kolmen viikon sisällä. Koivu osallistui maanantaina Anaheimin kauden viimeiseen joukkuekokoontumiseen.

Kuva: Yle

ANAHEIM. Saku Koivu saapui Anaheim Ducksin viimeiseen joukkuekokoontumiseen maanantai-aamuna jo kesäisesti: jalassa sandaalit ja yllä t-paidan sekä shortsien yhdistelmä.  Kauden päättyminen ennen aikojaan sekä Stanley Cup-unelmien täydellinen romuttuminen painoivat kokenutta suomalaishyökkääjää edelleen.

- Pettymys on edelleen kova ja kyllä tässä muutama päivä menee ennenkuin pääsen normaalielämään kiinni. Kohta alkaa olla kuitenkin se hetki, että pitää alkaa suunnitella mitä lähiviikot tuovat tullessaan ja mitä tässä oikein alkaisi tehdä, Koivu kertoi tuntemuksiaan Yle Urheilulle lomalle lähdön tunnelmissa.

- Pettymys alkaa varmasti hävitä sitä mukaa, kun alkaa muistella mitä hyviä asioita tuli joukkueen mukana saavutettua kauden aikana kaikesta huolimatta, Koivu jatkaa. 

Koivu vahvistaa Yle Urheilulle, etteivät miehen uran jatkosuunnitelmat ole parin viime päivän aikana selkeytyneet millään tavoin.

- En ole ajatellut yhtään tulevaa. Kaksi - kolme viikkoa menee ennenkuin pääsen tästä pettymyksestä ja hektisestä jääkiekkomaailmasta irti. Tässä pitää nyt rauhoittua kunnolla ja kerätä omia ajatuksiaan yhteen, Koivu sanoo.

- Parin, kolmen viikon sisällä aion tavata Anaheimin seurajohtoa ja kuunnella heidän suunnitelmiaan minun suhteeni ja siitä varmasti lähtee myös omien suunnitelmien rakentaminen.

- Kesäkuun loppupuolella pitää varmastikin alkaa jo tehdä päätöksiä oman uran jatkon suhteen, Koivu ennakoi.

Saku Koivu kertoi Anaheimin paikalliselle jääkiekkomedialle maanantain vihonviimeisessä yhteisessä joukkuetapaamisessa, että mikäli hän haluaa jatkaa uraansa edelleen Anaheimissa, niin seuran on ilmaistava selkeää halukkuutta häntä kohtaan.

- Jos jatkan NHL-uraani niin se tapahtuu vain seurassa jolla on oikeasti mahdollisuudet voittaa Stanley Cup, Koivu valotti Anaheimissa ehtojaan uransa jatkolle.

Uransa virallisesti lopettanut Teemu Selänne ei saapunut kaikkien paikallaolijoiden hämmästykseksi Anaheimin viimeiseen joukkuetapaamiseen, jonka jälkeen pelaajat poistuivat kesälomalle, kuka minnekin päin maailmaa.