Tähän ominaisuuteen Bottas on erityisen tyytyväinen – "Paras kaikista"

Valtteri Bottas janoaa lisää menestystä Williamsin ratissa. Parannuksia suomalainen kaipaa autonsa käyttäytymiseen mutkissa.

Valtteri Bottas pääsi Itävallassa vihdoin juhlimaan palkintopallisijaa. Kuva: AFP / Lehtikuva

Valtteri Bottas päätti viime viikonloppuna vihdoin Williamsin F1-tallin pitkän odotuksen. Bottas kiihdytti ensimmäistä kertaa urallaan palkintopallille ja palautti Williamsin kolmen parhaan joukkoon kahden vuoden tauon jälkeen.

Bottas palasi Itävallan GP:n ja Williamsin juhlien jälkeen Suomeen syystä tyytyväisenä miehenä.

- Olihan sitä tässä metsästetty. Tämä vain ruokkii tiimin motivaatiota ja sitä, että saamme autoa nopeammaksi. Oli hyvä, että tallikaverini (Felipe Massa) sijoittui neljänneksi, niin saimme kahmittua pisteitä, Bottas kertoi Yle Urheilulle.

Williamsilta on odotettu tällä kaudella paljon. Talven testit sujuivat hyvin ja Bottas on kaasuttanut Monacon keskeytystä lukuun ottamatta jokaisessa osakilpailussa kymmenen joukkoon. Itävallan kolmas sija olikin brittitallille palkinto kärsivällisestä ja pitkäjänteisestä työstä.

- Pystyimme Itävallassa minimoimaan kaikki virheet. Kaikenlaista pientä mokailua on aikaisemmin tullut myös omasta puolestani. Esimerkiski Melbournessa olisi ollut mahdollisuudet palkintopallille, mutta pieni virheeni maksoi sen. Nyt saimme puhtaan viikonlopun ja myös rata sopi meille hyvin, Bottas arvioi.

Toista vuottaan kuninkuusluokassa ajava Bottas sanoi heti Itävallan osakilpailun jälkeen analysoivansa tarkkaan, olisiko kauden kahdeksannessa kisassa ollut rahkeita jopa voittoon. Nyt suomalaiskuskilla on selvä kuva siitä, miksi Mercedes-kuskit Nico Rosberg ja Lewis Hamilton kiihdyttivät lopulta hänen ohi.

- Toinen varikkopysähdys olisi pitänyt ajoittaa hieman aikaisemmaksi. Jos sen olisi pystynyt tekemään, niin todennäköisesti olisimme pystyneet taistelemaan paremmasta sijasta. Mersut saivat siinä aika paljon kaulaa. Kaikesta kuitenkin oppii ja taas menemme eteenpäin, Bottas sanoi.

Vankka usko hyvään tulevaisuuteen

Williamsilla on siis odotettu pitkään kuljettajaa, joka pystyisi palauttamaan tallin kärkisijoille. Bottas on tänä vuonna noussut tallin ykköskuskiksi ja saanut Felipe Massasta tasaisen tiimitoverin. Bottas kuitenkin painottaa, että hänen työnsä Williamsin kanssa on vasta alussa.

Itävallassa aika selvästi huomasi, että auton suoravauhti on todella hyvä, paras kaikista. Mutkissa taas pitoa ja aerodynamiikkaa täytyy vielä kehittää.

Valtteri Bottas

- Olen aina luottanut Williamsin potentiaaliin. Teimme viime vuodesta huikean harppauksen, johon uskoin. Meillä on kuitenkin vielä paljon tehtävää, jotta pystymme ajamaan paremmista sijoista ja olemaan tasaisesti palkintopallisijoilla. Luottavaisin mielin olen tiimissä ja uskon hyvään tulevaisuuteen.

Mitä parannuksia Bottas vielä toivoo tälle kaudelle autoonsa?

- Itävallassa aika selvästi huomasi, että auton suoravauhti on todella hyvä, paras kaikista. Mutkissa taas pitoa ja aerodynamiikkaa täytyy vielä kehittää. Niiden suhteen jotkut tiimit ovat vielä meitä edellä.

Bottaksella ja Williamsilla on seuraavaksi edessään tärkeä kilpailu, kun F1-kausi jatkuu kahden viikon päästä tallin "kotiradalla" Silverstonessa.

- Jää nähtäväksi, oliko tämä vain yksittäinen kisa, jossa pystymme Mersut haastamaan. He ovat olleet koko vuoden ylivoimaisia. Loppukauden suunta selviää varmasti jo seuraavassa kilpailussa. Se riippuu tänä vuonna todella paljon siitä, minkä tyyppinen rata on.