Suora

  • Suunnistuksen EM Sprintti viestit

Kommentti: Bussi lähti liikkeelle, mutta hyytyi tienposkeen

Iran oli ongelmissa, kun joukkue joutui hyökkäyskannalle Bosnia ja Hertsegovinaa vastaan, arvioi Yle Urheilun Alex McKeough.

urheilu
Iranin valmentaja Carlos Queiroz.
Carlos QueirozEPA

Iran lähti aavistuksen rohkeammin Bosnia ja Hertsegovinan kimppuun kuin kahdessa ensimmäisessä ottelussaan. Sarajevon sankari Edin Dzeko osui reilun kahdenkymmenen minuutin jälkeen, ja viimeistään siinä vaiheessa Carlos Queirozin oli patistettava pelaajansa hyökkäämään, sillä Iran tarvitsi ottelusta voiton.

Joukkueen kolmas lohkovaiheen kamppailu osoitti, miksi Queiroz oli päättänyt parkkeerata bussin Nigeriaa ja Argentiinaa vastaan. Kun joukkue joutui hyökkäyskannalle, se muuttui saman tien haavoittuvaksi yksiköksi. Bosnialaiset ovat taitavia jalkapalloilijoita, jotka osaavat käyttää tilan ja raot, jos vastustaja niitä liikaa jättää.

Iran ei varmasti ole pelityylillään saanut kovin montaa uutta ystävää ja ihailijaa. Puolustaminen oli kuitenkin järkevin tapa lähteä tähän turnaukseen, koska joukkue yksinkertaisesti kärsi taitovajeesta. Taistelihan joukkue jatkopaikasta vielä silloinkin, kun Englanti ja Espanja jo olivat ulkona.

Monella tapaa Iranin ja Bosnia ja Hertsegovinan ottelu tarjosi oikeudenmukaisen tuloksen ja hyviä asioita muutenkin. Bosnia ansaitsi voiton hyvällä esityksellä ja se tarjosi vihdoin jotain juhlittavaa kansalle, joka oli joutunut kahden tappion myötä pettymään.

Iran onnistui tekemään ottelun lopussa ensimmäisen maalinsa MM-turnauksessa, kun se kavensi ottelun lopussa. Ja osuma meni aivan oikealle miehelle. Karsintojen maalitykki Reza Ghoochannejhad osui viimein myösMM- kisoissa. "Guccilla" oli ollut paikkoja aiemminkin ja kärkimies oli raatanut hullun lailla pallottomana kaikissa alkulohkon otteluissa.

Molemmissa joukkueissa tapahtuu muutoksia, sillä Bosnian päävalmentaja Safet Susic vihjaili jo ennen viimeistä ottelua eroavansa tehtävästään. Myöskään taktiikkavelho Queiroz ei ole jatkamassa Iranin päävalmentajana maan jalkapalloliiton resurssipulan vuoksi.

Eräänlainen aikakausi on siis kummassakin leirissä päättymässä ja seikkailu on molempien joukkueiden osalta ohi. Kummankaan ei tarvitse hävetä esitystään.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat