Emma Kanerva kokosi MM-kvaalitulokset Lord of Lennoxilla

Ratsukon tulos hevosen vasta kolmannessa kansainvälisessä Grand Prix -luokassa oli 68,76 prosenttia maksimipisteistä ja riitti kahdeksanteen sijaan.

urheilu

Olympiaratsastaja Emma Kanerva ratsasti Saksassa toisen vaaditun MM-kvaalituloksen hevosella Lord of Lennox. Neljän tähden tasolla kisatun luokan voitti kuusinkertainen olympiakultamitalisti Isabell Werth hevosella Don Johnson FRH (77.32 %).

Suomalaisratsukko starttaa lauantaina Perl-Borgissa gp-vapaaohjelmassa, mutta sen jälkeen suunnitelmat ovat auki.

- Johonkin kilpailuun haluan heinäkuussa mennä. Täytyy selvittää Ratsastajainliitosta, tarvitsenko vielä lisätuloksia MM-kisoja varten.

- En ajatellut kauden alussa, että Lord of Lennoxista olisi vielä tänä vuonna arvokisoihin, se oli sen verran vihreä minulle tullessaan. Mutta jos se edelleen kehittyy, ihan kiva juttu olisi MM-kisoihin päästä.

Kanerva ylitti Wiesbadenissa, Saksassa muutama viikko sitten ensimmäisen kerran MM-kvaalirajan kokonaistuloksella 67.38 prosenttia. Joukkuetoveri Terhi Stegars luovutti henkilökohtaisella kutsulla saamansa paikan Perl-Borgin kilpailuihin Kanervalle, sillä Stegarsilla oli jo koossa tarvittavat kvaalitulokset.

Normandian MM-kilpailujen ratsastajat nimetään 21.7.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat