Suora

  • Elävä arkisto esittää
  • Närbild
  • Erään kirjan elinkaari
  • Rallin MM, mahtava rallikausi 2018

Federer vei sveitsiläisten taistelun - kahdeksas Wimbledon tähtäimessä

Roger Federer voitti Stan Wawrinkan Wimbledonin puolivälierässä ja jatkaa kahdeksannen Wimbledonin mestaruutensa metsästämistä.

urheilu
Roger Federer
EPA

Seitsemänkertainen Wimbledon-voittaja Roger Federer taistelee edelleen tämän vuoden turnauksen voitosta. Federer hävisi puolivälierässä avauserän maanmiehelleen Stan Wawrinkalle, mutta nousi voittoon luvuin 3-6, 7-6, 6-4, 6-4.

Erätappio oli Federerille turnauksen ensimmäinen. Hän myös hävisi oman syöttönsä ensimmäisen kerran turnauksessa. Sateiden ja sunnuntain välipäivän vuoksi kolmena peräkkäisenä päivänä pelaamaan joutunut Wawrinka joutui kuitenkaan taipumaan toisen erän tie-breakissa. Federer vei seuraavatkin erät ja eteni välieriin.

Kaikkien aikojen eniten Grand Slam -turnausvoittoja saavuttanut Federer tavoittelee uransa 18 mestaruutta. Mahdollisuudet ovat parantuneet ikuisen ongelmavastustajan Rafael Nadalin sekä puolustavan mestarin Andy Murrayn pudottua.

Federer kohtaa välierässä voittajan ottelusta Nick Kyrgios - Milos Raonic.

Suosittelemme

Tuoreimmat