1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Maalivahdit ovat häikäisseet Brasiliassa - katso listaus huikeimmista kassareista

Yle Urheilun verkkotoimitus valitsi tähän mennessä MM-kisoissa eniten vakuuttaneet maalivahdit. Manuel Neuerin urakka saattaa jatkua vielä MM-finaalissa.

Brasilian ja Meksikon pelaajia kuvassa.
Katso huippuhetkiä Brasilia-Meksiko-ottelusta.

Meksikon Guillermo Ochoa torjui itsensä suuren yleisön tietoisuuteen jo alkulohkovaiheessa. El Tri onnistui kaappaamaan pisteen Brasilialta maalittoman tasapelin jälkeen ja Ochoa koppasi yhden kisojen näyttävimmistä torjunnoista. Neymarin pusku oli menossa aivan alakulmaan, mutta meksikolaisvahti oli toista mieltä. KATSO VIDEO

USA:n Tim Howard piti maalinsa puhtaana Belgiaa vastaan aina jatkoajalle saakka ja otti ennätysmäiset 16 torjuntaa ottelussa. Everton-vahdin suorituksista on koostettu jos jonkinmoisia "meemejä", mutta Yle Urheilun verkkotoimitus päätti valita neljännesvälierästä torjunnan Eden Hazardin huippupaikkaan toisella puoliajalla. KATSO VIDEO

Costa Rica nousi sensaatiomaisesti aina puolivälierään Hollantia vastaan. Levanten Keylor Navas oli hurjassa iskussa tolppien välissä ja koppasi muun muassa rangaistuspotkun Kreikkaa vastaan. KATSO VIDEO

Algerian nousi ensimmäistä kertaa maan historiassa pudotuspelivaiheeseen alkulohkostaan ja Rais M'Bolhi piti joukkuetta pystyssä neljännesvälierässä Saksaa vastaan useaan otteeseen. Tappiosta huolimatta esimerkiksi tämä torjunta Philipp Lahmin laukaukseen on A-luokkaa. KATSO VIDEO

Saksan Manuel Neuer on ollut jo ennen välieriä todella vakuuttava. Liberona luutivan Neuerin nousut ovat pelastaneet monta läpiajotilannetta eikä työskentely tolppien välissä ole jättänyt moitteille sijaa. Jäätävä torjunta aivan puolivälierän loppuhetkillä Ranskaa vastaan osoitti, ettei Bayern Münchenin maalivahti sorru hermoiluun. KATSO VIDEO