1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Kiekkomies kärysi dopingista

EM-kisojen mitalisuosikkeihin kuulunut Martin Maric kärysi eikä kilpaile Zürichissä.

Martin Maric Kuva: EPA

Kroatialainen kiekkonheittäjä Martin Maric on jäänyt kiinni kielletyistä aineista EM-kisojan alla, uutisoi Kroatian media.

Maailmantilaston kolmospaikkaa tuloksella 67,92 pitävä Maric on antanut positiivisen dopingnäytteen. Hänet on asetettu toistaiseksi kilpailukieltoon, eikä hän voi osallistua Zürichin EM-kisoihin. Maricin kistää kiellettyjen aineiden käytön.

- Sain 8.elokuuta kirjeen, jossa kerrottiin positiivisesta dopingtuloksesta. En ole nähnyt muita laboratoriotuloksia, joten en voi kertoa asiasta enempää, 30-vuotias Maric ilmoitti.

Maric heitti toukokuussa ennätyksekseen 67,92, jolla hän paransi aikaisempaa ennätystään yli kaksi metriä. Viime kesänä Maric oli MM-kisoissa 15. ja 2012 Lontoon olympialaisissa 17.