Suora

  • Rallin MM, mahtava rallikausi 2018
  • Ruhpolding, miesten pikakilpailu
  • Sykähdyttävin urheiluhetki
  • Rallin MM, mahtava rallikausi 2018
  • Ruhpolding, naisten pikakilpailu
  • Sykähdyttävin urheiluhetki
  • Katowice Minor CS:GO
  • Jääkiekkokierros
  • Suomen Urheilugaala
  • Urheiluruutu

Pitelemätön Storl vei kuulan EM-kultaa

Miesten kuulakisassa ei nähty yllätyksiä, kun Saksan David Storl otti kultaa tuloksella 21,41. Katso mitalikolmikon suoritukset kuvaa klikkaamalla!

urheilu
David Storl työntää kuulaa.
Yleisurheilun EM-kisoissa kolme parasta kuulantyöntäjää olivat Saksan David Storl (21.41), Espanjan Borja Vivas (20.86) ja Puolan Tomasz Majewski (20.83).

Arvokisoissa viime vuosina pitelemätön Saksan David Storl vei odotetusti miesten kuulassa EM-kultaa. Storl kruunattiin Zürichin ensimmäiseksi kultamitalistiksi, ja hän jänee yli puolen metrin etumatkallaan hopeamitalistiin yhdeksi kisojen ylivoimaisimmista voittajista.

Kaikkia odotuksia Storl ei kuitenkaan täyttänyt, sillä hän astui kaksi heittoaan yli eikä parantanut myöhemmin enää ensimmäisellä kierroksella heittämäänsä voittotulosta 21,41. Mieheltä oli odotettu jopa 22 metrin ylitystä, sillä hänen ennätyksensä on 21,97.

Kaksinkertaisella MM-kultamitalistilla ja Lontoon olympialaisissa hopeaa voittaneella Storlilla ei ollut kisassa kirittäjää, sillä kukaan muu ei ylittänyt 21 metrin rajaa.

Espanjan Vivas Borja rykäisi Puolan kokeneen Tomas Majewskin ohi toisella kierroksella tuloksella 20,86 metriä, joka toi hänelle lopulta EM-hopeaa. Majewsk tuskasteli heittojensa kanssa, sillä jättikaarta ei kaksinkertaiselle olympiakultamitalistille tullut.

Piristävä suoritus nähtiin Kroatian Stipe Zunicilta, joka pääsi karsinnoista sisään kuulafinaaliin toiseksi viimeisenä, mutta heitti oman ennätyksensä 20,68 toisella kerroksella.

Silmiinpistävää taas olivat venäläisen, Euroopan tilaston kakkosmiehen Aleksandr Lesnoin vaikeudet. Hänellä oli tekniikkansa kanssa ongelmissa jo karsinnoissa eivätkä heitot kulkeneet finaalissakaan. Lesnoy karsiutui pois viimeisiltä kierroksilta ja käveli pettyneen näköisenä sivuun.

Suomen Arttu Kangas heitti karsinnoissa 19,07 eikä selviytynyt finaaliin.

Miesten kuula, finaali

1. David Storl GER 21,41

2. Borja Vivas ESP 20,86

3. Tomasz Majewski POL 20,83

4. Stipe Zunic CRO 20,68

5. Asmir Kolasinac SRB 20,55

6. Jan Marcell CZE 20,48

7. Marco Fortes POR 20,35

8. Valeri Kokojev RUS 20,23

Suosittelemme

Tuoreimmat