Suora

  • Uimahyppyjen MM, sekaparien 3 m:n synkrohyppyjen loppukilpailu
  • Uimahyppyjen MM, miesten 10 m:n loppukilpailu

Yhdysvaltain paras aitajuoksija uskoo pystyvänsä rikkomaan maailmanennätyksen

Ronnie Ash ei ole vieläkään toipunut rajusta kaatumisestaan Yhdysvaltain mestaruuskisoissa. Brysselin Timanttiliigassa hän kuitenkin asettuu samalle lähtöviivalle maailman parhaiden kanssa.

urheilu
Yleisurheilu yleinen
EPA

Amerikkalainen Ronnie Ash yllätti Yhdysvaltain mestaruuskisojen välierissä kesäkuussa juoksemalla 110 metrin aidoissa maailmankärkituloksen 12,99. Finaalin selvä suosikki kuitenkin kaatui pahasti johtaessaan finaalia ja on vasta nyt päässyt kilpailemaan uudelleen. Ash oli odottanut kovaa aikaa jo pidempään.

- Se ei ollut vain yksi hyvä juoksu, vaan yhdistelmä hyvien juoksujen osia. En pystynyt kilpailemaan koko viime vuotta loukkaantumisen takia, joten halusin näyttää mihin pystyn, Ash kertoi Yle Urheilulle.

- Juoksin neljä tai viisi kilpailua ennen Yhdysvaltain mestaruuskisoja ja Sacramenton kuumuudessa tunsin, että voin saada itsestäni paljon irti. Olen juossut 12 sekuntia ennenkin, tosin liian kovassa myötätuulessa, joten tiesin pystyväni siihen.

Vaikka Ash paransikin ennätystään 0,2 sekuntia, ei hän ollut täysin tyytyväinen juoksuunsa. Hän on vaihtanut kahdeksasta askeleesta ensimmäiselle aidalle nopeampaan seitsemään vasta tänä keväänä.

- Uskoin pystyväni vieläkin parempaan aikaan, mutta sitten kaaduin. Antaisin sille 12,99 juoksulle arvosanan 8.5. Siinä oli paljon parannettavaa. Lähtöni ei ollut hyvä, en ollut tarpeeksi aggressiivinen. Se on asia mitä joudun harjoittelemaan koko ajan.

- Aloin juoksemaan ensimmäiselle aidalle seitsemällä askeleella vasta keväällä, joten se vaatii totuttelua. Kahdeksasta askeleesta seitsemään vaihtamisen saaminen täydelliseksi kestää jopa kaksi tai kolme vuotta ja olen tehnyt sitä vasta kuusi kuukautta.

Tekniikkatyötä vielä tehtävänä

Ash luottaa kykyihinsä niin paljon, että hänellä on jo maailmanennätys 12,80 mielessä. Ashin mukaan siihen ei tarvita kuin pieniä parannuksia, ja hän tietää mitä hänen on tehtävä päästäkseen ME-tasolle.

- Tavoitteeni on maailmanennätys. Uskon, että se on jokaisen aitajuoksijan tavoite. Uskon sen olevan täysin mahdollista useammillekin urheilijoille. Maailmanennätys on koko urani tärkein tavoite.

- Tekniikkani ei ole kovin hyvä. Varsinkin, kun vaihdoin nopeampaan seitsemään askeleeseen ensimmäiselle aidalle. Uhraan siinä loppujuoksun tekniikkaani. Minun pitäisi myös muistaa nostaa ylittävää jalkaani tiukasti rintaan ja vasta sen jälkeen suoristaa se. Useiden aitureiden ongelmana on se, että potkaisemme jalkaa suoraksi aivan liian aikaisin ja se aiheuttaa aitaan törmäämisen. Minun pitää tehdä paljon drillejä päästäkseni eroon siitä.

- Kun tiedän olevani voittamassa, rupean myös hidastamaan vauhtia ennen maaliviivaa. Minun on päästävä siitä eroon juostakseni kovempaa.

Aitajuoksussa urheilijoita kaatuu lähes jokaisessa kisassa, mutta Ashin kaatuminen Yhdysvaltain mestaruuskisoissa oli harvinaisen raju. Hänen ihonsa ei ole paikoittain parantunut läheskään normaaliksi kahdessa kuukaudessa, hänen nilkkansa on edelleen erittäin turvonnut ja arpia löytyy jopa otsasta.

- Kaatumiseni oli kuin autokolari. En ole edes kerennyt menemään röntgenkuviin, joihin minun on mentävä kauden päätyttyä. Loukkasin nilkkani niin pahasti, että se on vieläkin turvonnut yli kaksi kuukautta myöhemmin. Jouduin pitämään kuukauden taukoa harjoittelusta. Taitoin nilkkani, ihoa lähti niin paljon olkapäästäni ja kyynärpäästäni, että lääkärit harkitsivat ihonsiirtoa, taitoin myös sormeni ja löin otsani maahan. Nilkka jonka taitoin on sama, joka jouduttiin leikkaamaan moneen kertaan pari vuotta sitten ja se on kasassa metallinpalasilla.

- En edes aluksi tuntenut mitään adrenaliinin takia, mutta tunnin kuluttua ymmärsin, että kyseessä oli jotain vakavampaa kuin normaali kaatuminen. Rupesin heti miettimään, että joudun jättämään Pariisin ja Monacon Timanttiliigat väliin. Se harmitti minua eniten.

Vahingossa aituriksi

Brysselin Timanttiliigassa Ash kohtaa ensimmäisen kerran muut maailman huiput. Hänen kilpakumppaninsa ovatkin jo odotelleet kovan ajan juossutta Ashia samalle viivalle.

- Haluan vielä juosta hyvin ajan Brysselissä. Minun täytyy tuoda amerikkalainen aitajuoksu takaisin maailman kärkeen.

26-vuotias Ash aloitti aitajuoksun sattumalta 18-vuotiaana. Ensimmäinen yleisurheilukokemus 14-vuotiaana ei ollut antanut kovin hyvää kuvaa lajista.

- Aloitin aitajuoksun lukion viimeisenä vuonna eli 18-vuotiaana ihan vahingossa. En pitänyt joukkueen parhaan aitajuoksijan asenteesta, joten sanoin voittavani hänet. Valmentaja laittoi aitoja radalle ja totesi, etten ole edes huono. Siitä asti olin aitajuoksija.

- Kokeilin yleisurheilua jo 14-vuotiaana, mutta valmentaja laittoi meidät juoksemaan mailin, enkä olisi pystynyt juoksemaan sitä edes pelastaakseni henkeäni, joten se yritys jäi siihen.

Useat amerikkalaiset aloittavat yleisurheilun myöhään ja nousevat maailman huipulle pelkän lahjakkuuden ansiosta. Ashille työnteko oli nuorena tärkeämpää kuin urheileminen.

- Amerikassa on niin paljon lahjakkuutta. Me olemme maahanmuuttajien maa. Monilla on varmaan saman tapainen tarina kuin minulla. Tein töitä pienestä asti, koska äitini opetti, että kaiken eteen pitää tehdä töitä. Ajattelin vain tekeväni töitä elääkseni, eikä mieleeni tullutkaan, että urheilusta voisi saada uran. Kasvoin köyhien asuinrakennuksessa ja päädyin tekemään töitä siellä.

Yhdysvaltain mestaruuskisojen aitajuoksun voitti Ashin kaaduttua yllättäen jenkkifutari Devon Allen. Ash on aivan yhtä ymmällään Allenin lahjoista kuin muutkin.

- Hän on uskomaton nuori poika. Hänen tekniikkansa ei ole vielä hyvä, joten hänellä on paljon parannettavaa. Opiskelen kaikkien vastustajieni tekniikkaa ja hän on todella räjähtävä tyyppi. Sen ansiosta hän pystyy juoksemaan huonollakin tekniikalla kovaa.

- Aidoissa mitä vaan voi tapahtua, joten emme laskeneet häntä ulos mitalitaistelusta. Olihan hänen voittonsa silti odottamaton. En tosin tiedä pystyisikö hän juoksemaan paljoa kovempaa ammattilaisena, koska ammattilaisena on vaikeampi juosta kovia aikoja. Yliopistossa kaikki on valmiina ja kovia kisoja on joka viikonloppu.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat