1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Ilonen kipusi tuloslistaa Sveitsissä

Mikko Ilonen nousi kymmeniä sijoja lauantain kierroksellaan.

Ilosen peli ei ole kulkenut Sveitsissä. Kuva: AFP / Lehtikuva

Ilosen kierros Sveitsin Crans Montanassa oli kaukana puhtaasta, mutta paransi suomalaisen asemia. Ilonen lähti lauantaille viimeisellä tuloksella sijaluvulla 64.

Päivään mahtui neljä bogia, mutta toisaalta seitsemän birdiä ja yksi 40 metristä upotettu eagle. Ilosen tulos viisi alle parin nostaa hänet näillä näkymin sijojen 30-40 väliin ennen kilpailun viimeistä kierrosta.

– Oli melkoisen rentoa menoa, vailla huolta bogeista tai birdeistä. Tiesin, että molempia tulee. Se oli jo bonusta, että raivasin torstain jälkeen itseni viikonlopun kierroksille, Ilonen tuumi.

Torstaina Ilonen teki peräti viisi bogia. Perjantaina sijoitus parani sen verran, että paikka jatkokierroksille varmistui viime hetkillä.

– Neljän kierroksen pelaaminen on tärkeää pitkän tauon jälkeen. Paljon oli hyviä lyöntejä, mutta kuraa myös joukossa.