Suora

  • Urheiluruutu
  • EIF sydämessä - Peter Haglund ystävyydestä, kritiikistä ja hukatusta perhe-elämästä
  • Urheiluruutu

”Tuomarityöskentely täysi fiasko” - MM-purjehduksessa protesteja ja tuntikausien odottelua

Laser Radial -luokassa saatiin kevyessä tuulessa käytyä koko päivänä vain yksi lähtö.

urheilu
Tuula Tenkanen
Tuula Tenkanen. (Arkistokuva)Eero Lehtinen

*SANTANDER. *Purjehduksen kaikkien luokkien MM-kisoissa Santanderissa pitkä päivä sisälsi lukuisia protesteja. Suomalaisittain mitalitoiveet kohosivat uudestaan, kun Tuula Tenkanen kiri Laser Radialissa neljänneksi.

Santanderin sää oli jälleen tiistaina haastava. Aamu oli rasvatyyni, päivällä tuuli nousi välillä ja kuoli sitten nopeasti. Laser Radial-purjehtijat lähtivät merelle ennen puolta päivää ja rantautuivat klo 20. Koko päivän aikana ajettiin vain yksi lähtö, jossa Tenkanen sijoittui kahdeksanneksi.

- Pitkä päivä, väsyttää kovasti. Odottelun aikana yritin pitää itseni jotenkin vireessä, uupunut Tenkanen kommentoi.

Laserit starttasivat myös toiseen lähtöön, mutta se keskeytettiin aivan loppuhetkillä Tenkasen johtaessa. Tenkanen on nyt kokonaistilanteessa neljäntenä, pronssiin on vain kahdeksan pistettä.

- Olen tyytyväinen. Maapaikkataistelu näyttää hyvältä ja mitalin suhteenkin kaikki on auki, myhäili Tenkanen.

470-luokassa Joonas ja Niklas Lindgrenin päivä oli vaikea. Kaksikko on kokonaistilanteessa yhdeksäntenä, mutta protestit voivat muuttaa tilannetta.

- En ole koskaan nähnyt tällaista tuomarointia, aivan fiasko, totesi pettynyt Joonas Lindgren.

- Kaksi horror-päivää takana. Johdimme toista lähtöä ennen tuomareiden sekoilua. Ei muuta mahdollisuutta kuin jättää protesti ja toivoa, että se menee läpi.

49er-luokassa Lauri Lehtinen ja Miikka Pennanen avasivat kisat mukavasti sijoilla 4, 10 ja 14. Naisten FX-luokassa odotetaa protestien tuloksia. Suomalaisparit Sinem Kurtbay-Silja Kanerva ja Noora Ruskola-Camilla Cedercreutz ovat tällä hetkellä 20:n joukossa.

Keskiviikoksi Santanderiin on luvassa edelleen kevyttä tuulta. Järjestäjillä on kovat paineet saada riittävä määrä lähtöjä ajetuksi, jotta MM-kisat saadaan kunnialla päätökseen.

Purjehduksen MM-kisat Santanderissa 12.-21.9. Yle Urheilu seuraa tapahtumia paikan päällä.

Katso video naisten FX-luokasta (siirryt toiseen palveluun)

Katso video naisten FX-luokasta, osa 2 (siirryt toiseen palveluun)

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat