1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Joni Myllykoski: Välillä on vedettävä aikamoisia Hasekkeja

Joni Myllykoski torjui kotidebyytissään voiton HPK:lle. Kotona kiekkoammattilaisen elämää tasapainottavat naiset.

Tyylillä ei väliä, kunhan kiekot pysähtyvät. Tässä pysähtyy myös Tapparan Elmeri Kaksonen. Kuva: Pekka Rautiainen

Lauantai-illan Tapparapelissä HPK:n maalinsuulla taituroi Ritariareenalla ensimmäistä kertaa urallaan Joni Myllykoski. Kokenut maalivahti seisoi kiekon edessä 20 kertaa, mutta sai myös kaivaa kiekon takaansa kahdesti. Sinällään se ei haitannut, kun oma joukkue latoi kiekon viidesti Tapparamaaliin.

- Parannettiin edellisestä Ässäpelistä melkoisesti. Sovittiin ettei kotiyleisön edessä saa kyykätä toistamiseen. Tunnetta oli kopissa ja katsomossa, toteaa Myllykoski.

Eittämättä maalivahdin tärkein tehtävä on pysäyttää kiekot parhaan kykynsä mukaan. Tyylillä ei ole väliä, kunhan kiekot tarttuvat.

– Välillä piti leikkiä aikamoista Hasekkia. Kun on myöhässä tilanteesta, pitää jotakin keksiä eteen, naurahtaa Myllykoski.

Koti rauhoittaa

Matti ja Teppokin laulavat tois puol jokkee, Kaiken takana on nainen. Tämän tietää varsin hyvin, kolminkertaisesti, myös HPK:n 30-vuotias maalivahti Joni Myllykoski.

- Tapparavoitto antoi pari vapaapäivää. Nyt on aikaa olla perheen kanssa ja hassutella pienien tyttärieni kanssa.

Ammattilaiskiekkoilijan arkirutiinit harjoituksineen ja peleineen voivat olla melko puuduttavaa ja yksitoikkoistakin puuhaa. Ainakin perheelliset kiekkoilijat tietävät, että elämää on kiekkoilun ulkopuolellakin.

- Pelien jälkeen kun menee kotiin, niin kyllä jääkiekko unohtuu. Sama, onko tullut voitto vai tappio, kotona on helppo nollata jääkiekko jälkikasvun parissa. Tämä on hyvää elämää, tunnustaa Joni Myllykoski.