Lukolla kulkee - SM-liigan entinen maalipyssy avasi hanat

Rauman Lukko hankki kolmannen perättäisen voittonsa kaatamalla Kärpät 5-1.

urheilu
Janne Lahti, Lukko-hyökkääjä
Janne Lahti, Lukko-hyökkääjäSM-liga

Kotijoukkue Rauman Lukko lähti illan kamppailuun kaatamaan, hallitsevia Suomen mestareita, Oulun Kärppiä.

Lukko oli voittanut kaksi edellistä otteluaan vieraissa ja nyt kotiareenalla oli tavoitteena lyödä oululaiset ja nousta edelleen korkeammalle sarjataulukossa.

Lukko aloitti erittäin terävästi ja hallitsi avauserän alkua selkeästi. Loppupuolella erää Kärpät pääsi juonesta kiinni ja pystyi ajoittain antamaan painetta kotijoukkueen puolustukseen.

Toisen erän juoni oli aivan samanmoinen kuin avauserässäkin. Päätöserässä tuli esille Lukon piirun verran parempi osaaminen erikoistilanteissa. Kotijoukkue pystyi tappamaan kolme Kärppien ylivoimaa ja tekemään yhden maalin alivoimalla. Se tappoi oululaisten takaa-ajon.

Lukko nousi sarjakärkeen todella hyvän viikon ansiosta, kolme perättäistä voittoa nostivat raumalaiset pisteen ohi HIFK:sta. Ja kun joukkue saa aina paremmin kiinni Risto Dufvan pelisysteemistä on Lukon-kannattajille luvassa hienoja hetkiä kauden aikana.

Erittäin tärkeää Lukon kannalta on myös se, että Janne Lahden kaltaiset, hieman mielialapelaajiksi, luokiteltavat pelurit alkavat myös onnistua. Nyt oli Lahden vuoro tehdä kauden ensimmäinen osuma.

Janne Lahti teki illan ottelussa kauden ensimmäisen osumansa.

- No ei tässä vielä, mitään isoa peikkoa ole ollut, koska joukkue voittaa ja tilanteita syntyy, analysoi Lahti.

- Hieno viikko meiltä neljässä päivässä kolme peliä ja kaikista voitto, myhäili Janne Lahti.

Kärppä puolustaja Lasse Kukkonen myönsi, ettei illan pelissä kaikki mennyt suunnitelmien mukaan.

- Ottelun loppu ei mennyt kyllä yhtään suunnitelmien mukaan, Kukkonen pahoitteli.

- Kovaa oppia nyt otetaan, liian paljon ollaan tuolla jäähyaition puolella, sieltä ei pelejä voiteta, Kukkonen totesi.

Mika Heino, Rauma

Suosittelemme

Tuoreimmat