Hyppää sisältöön

Urheilun kattojärjestö esittää: Suomen homourheilijoille olisi hyvä saada vertaistukiverkosto

Suomen liikunnan ja urheilun kattojärjestö Valo ry toivoo, että Suomessa löytyisi uimari Ari-Pekka Liukkosen lisäksi lisää esikuvia homourheilijoille.

Valtakunnallinen liikunta ja urheilu Valo ry toivoo, että Suomessa löytyisi uimari Ari-Pekka Liukkosen lisäksi lisää esikuvia homourheilijoille. 

Urheilijoiden julkiset ulostulot voisivat helpottaa niitä, jotka vielä kipuilevat oman uskaltamisensa kanssa. Tätä mieltä on Valo ry:n yhteiskuntavastuun erityisasiantuntija Karoliina Ketola.

Tukiverkostotoiminnasta kiinnostuneet voivat olla meihin yhteydessä tai Sinuiksi ry:hyn.

Karoliina Ketola

Liukkonen kertoi homoseksuaalisuudestaan helmikuussa Yle Urheilun Urheiluviikonloppu-ohjelmassa.

- Olisi hienoa, jos homoseksuaaliurheilijat voisivat vertaistukiverkoston kautta tukea niitä urheilijoita, jotka vielä miettivät avoimuuttaan.  Jo nyt Setalla on Sinuiksi ry, jossa on vertaisverkostotoimintaa, mutta vastaavanlainen olisi hyvä saada myös urheilijoiden tueksi.  Tämä olisi tarpeellista, kun he vielä pohtivat, miten esiintyvät asian kanssa julkisuudessa, Valo ry:n Ketola kertoo.

Hänen mielestään vertaistukiverkoston jäsenten ei välttämättä tarvitse olla julkihomoja. Ketola pitää sitä tärkeämpänä, jotta urheilijat löytävät tukea luottamuksellisesti.

Valo on valmis synnyttämään Suomeen homoseksuaaliurheilijoiden vertaistukiverkostoa yhdessä seksuaalista tasavertaisuutta ajavan Setan kanssa.

- Tukiverkostotoiminnasta kiinnostuneet voivat olla meihin yhteydessä tai Sinuiksi ry:hyn, Ketola sanoo.

.
.