Suora

  • Jääkiekkokierros
  • Katowice Minor CS:GO
  • Bandyliiga: Akilles - Narukerä
  • Zakopane, miesten joukkuekilpailu
  • Lumilautailun MC: Laax, lumilautailun halfpipe
  • Wengen, miesten syöksylasku
  • Hiihdon Ski Classics
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Maailmanmestari liittyy Yle Urheilun asiantuntijatiimiin

Maailmanmestari Paavo Puurunen hyppää aidan toiselle puolelle ja liittyy Yle Urheilun asiantuntijatiimiin. Puurunen uskoo tuoreen päävalmentajan tuoneen joukkueeseen uusia tuulia.

urheilu
Paavo Puurunen
Paavo PuurunenEPA

Kilpauransa kolme vuotta sitten lopettanut Paavo Puurunen ei tarvinnut kovin pitkää mietintäaikaa, kun häntä kysyttiin Yle Urheilun asiantuntijatiimiin mukaan.

- Kun tällainen mahdollisuus tulee, niin totta kai pitää lähteä. Katsotaan tätä hommaa nyt toiseltakin puolelta, Puurunen sanoi ja uskoi, että loikkaus aidan toiselle puolelle sujuu ongelmitta.

- Ei kai tämä kovinkaan vaikeaa voi olla?

Puurusella on tulevalta kaudelta varsin kovat odotukset, etenkin kun viime vuonna sekä Kaisa Mäkäräinen että Mari Laukkanen onnistuivat maailmancupissa hyvin. Myös miesten puolelta Puurunen odottaa tuloksia, sillä hän uskoo tuoreen päävalmentajan Marko Laaksosen tuoneen uusia tuulia joukkueeseen.

- Toivottavasti pojat ovat saaneet hyviä vinkkejä. Heistä suurin osa on kiertänyt jo niin kauan, että pitäisi pystyä ulosmittaamaan tuloksiakin. Ampumahiihto on siitä tympeää, että siinä on kaksi lajia ja molemmat pitäisi saada onnistumaan. Östersundin maailmancup näyttää paljon, mihin ollaan menossa.

Marko Laaksonen toimi pitkään Ruotsin maajoukkueen valmentajana, ja Puurunen uskoo Laaksosen tuovan joukkueeseen paljon tietoa ja taitoa.

- Miten se saadaan siirrettyä urheilijoille ja miten kukin kestää harjoittelua, se tässä on kysymys. Uskon kuitenkin, että jotakin hyviä vinkkejä hänellä on, koska Ruotsin joukkue on ollut niin vahva.

Kotikisoihin flow päälle

Puurunen ei usko, että kansainvälisesti ajateltuna ampumahiihdossa nähtäisiin tällä kaudella suuria muutoksia. Norjasta ja Ranskasta riittää kovia menijöitä, Venäjä sen sijaan on jälleen kerran kysymysmerkki.

- Jos Venäjän joukkueessa lähtevät asiat rullaamaan hyvin, sieltä saattaa tulla montakin vahvaa urheilijaa ja joukkue voi olla tosi vahva. En usko, että uusia nousijoita tulee, mutta jos tulee, niin kaikki ovat tervetulleita!

Nuorissa on jo ollut menestystä, joten miksi sitä ei voisi tulla miehistäkin?

Paavo Puurunen

Ampumahiihdon kauden kohokohta on Kontiolahden MM-kisat, jotka luonnollisesti ovat suomalaisurheilijoille tärkeä näytönpaikka.

- Kotikisoihin on panostettu ja panostetaan. Ne saattavat olla ponnahduslauta, ja jos kotikisojen tunnelmasta saa sen hyvän flow’n päälle, niin voi tulla yllättäviäkin tuloksia. Kaikki urheilijat pyrkivät tekemään kotikisoissa parhaansa, pikkuisen jopa venymään.

Paavo Puurunen on yhä viimeisin suomalainen miesampumahiihtäjä, joka on päässyt juhlimaan maailmanmestaruutta. Tämä tapahtui vuonna 2001 normaalimatkalla, ja kahta vuotta myöhemmin hän täydensi mitalisaalistaan takaa-ajon pronssilla. Seuraavaa miesmestaria on odotettu kiihkeästi, mutta koska tällaista menestystä olisi odotettavissa?

- MM-kultajuhlat nähdään sinä päivänä, kun se maailmanmestaruus tulee, Puurunen nauroi.

- Sitä on vaikea mennä sanomaan koska, mutta toivottavasti siihen ei mene kauaa. Nuorissa on jo ollut menestystä, joten miksi sitä ei voisi tulla miehistäkin? Toivottavasti sekin päivä nähdään vielä.

Suosittelemme

Tuoreimmat