Suora

  • Kirjasto merellä

Jääkiekkoleijonia nyt 227 - kultaleijonista kunnia lankesi Peltoselle, Kapaselle ja Niinimaalle

Hockey Hall of Fame Finland aateloi lauantaina viisi uutta ansiokasta suomalaiseen jääkiekkoiluun merkittävästi vaikuttanutta henkilöä. Viiden uuden aateloinnin myötä Jääkiekkoleijonien määrä on lauantain jälkeen 227.

urheilu
Uudet kiekkoaateliset Sari Marjamäki, Sami Kapanen, Janne Niinimaa, Ville Peltonen ja Anne Haanpää
Uudet kiekkoaateliset Sari Marjamäki, Sami Kapanen, Janne Niinimaa, Ville Peltonen ja Anne HaanpääTomi Hänninen

Lauantaina Jääkiekkoleijoniksi aateloitiin vuoden 1995 MM-kultamiehistössä esiintyneet Sami Kapanen, Ville Peltonen ja Janne Niinimaa.

Kunniagalleriaan pääsi tänä vuonna myös kaksi naisleijonaa.

Sari Marjamäki (o.s. Fisk) voitti naisten maajoukkueen kanssa olympiapronssia Naganossa vuonna 1998. Lisäksi Marjamäki on pelannut kahdeksat MM-kisat.

*Anne Haanpää *aateloitiin erotuomarikategoriassa. Haanpää toimi päätuomarina olympialaisissa (2002) sekä MM-kisoissa (2000, 2001). Hän on voittanut pelaajana neljä MM-pronssia.

Hockey Hall of Fame Finland on vuodesta 1985 lähtien aateloinut yhteensä 227 ansioitunutta suomalaista kiekkovaikuttajaa.

Katso Wikipediasta luettelo jääkiekkoleijonista (siirryt toiseen palveluun)

Suosittelemme

Tuoreimmat