SM-liigakonkari vietti kesän työttömänä – "Yhä enemmän pelaajia ilman paikkoja"

Arto Laatikainen lunasti loppukauden kattavan sopimuksen lopulta Kärpistä. Kesällä Laatikainen hioi itsensä itsenäisesti parempaan kuntoon kuin pitkään aikaan.

urheilu
Arto Laatikainen
Arto Laatikainen on tuttu näky Blues-paidasta. Tällä kaudella kokenut puolustaja on kuitenkin pelannut sekä TPS:n että Kärppien takalinjoilla. (Arkistokuva)Tomi Hänninen

Liigakauden ensimmäisen kolmanneksen try out -pelaajan statuksella pelannut Arto Laatikainen nauttii tällä hetkellä pelaamisesta. Takana on erilainen treenikesä ja kroppa on vihdoin kunnossa.

Alkukaudella Laatikainen, 34, teki viiden ottelun pätkäsopimuksen TPS:n kanssa, minkä jälkeen tie vei Ouluun kuuden liigaottelun sopimuksella. Mainiot peliesitykset Kärpissä poikivat lopulta loppukauden kattavan sopimuksen hallitsevan Suomen mestarin takalinjoilla.

- Hieman erilainen alkukausi on ollut, mutta kivaa aikaa on ollut, kun vihdoinkin paikat ovat kunnossa. Perhe-elämä on ollut isoin muutos. Hotelliöitä on kertynyt aika lailla. Sain kuitenkin alle ehjän kesän ja palkkasin avukseni fysiikkavalmentajan, koska halusin varmistaa, että asioita tulee tehtyä kesällä hyvin, Laatikainen kertoo Yle Urheilulle.

- Jäälle mentiin Salmisaareen, jossa oli noin 20 jätkää, osa NHL:stä, osa KHL:stä ja osa meitä työttömiä. Sieltä tuli kutsu TPS:aan ja siitä lähti mun kausi liikkeelle. Pelit meni ok ja valmennusjohto olisi halunnut mun jatkavan. Päädyttiin kuitenkin eri teille.

- Oli erittäin motivoivaa tehdä uusia juttuja. Isoin homma oli kuitenkin se, että kroppa oli siinä tikissä, että ei ollut mitään rajotteita, kokenut puolustaja jatkaa.

Laatikainen edusti kaksi edellistä kautta Bluesia ja yhteensä liigavuosia Espoossa kertyi peräti 12. Viime kauden jälkeen sopimusta Bluesin kanssa ei kuitenkaan syntynyt ja Laatikainen vietti kesän työttömänä.

- Tietysti myös (Bluesin) taloudellinen tilannekin vaikutti. Siinä oli kaikenlaista taustalla. Kyllä me kauden jälkeen istuttiin alas ja juteltiin, mutta mitään tiettyä syytä ei tullut miksi yhteistyö ei jatkunut. Kai se on sen kaiken yhtälö, Laatikainen arvioi.

Työttömien pelaajien määrä kasvussa

Laatikainen päätyi Ouluun lopulta Salmisaaren harjoittelukaverinsa Esa Pirneksen kautta. Adam Masuhr joutui Kärppien sairastuvalle, ja kokeneelle puolustajalle löytyi käyttöä.¨

- Olen kyllä viihtynyt päivästä yksi lähtien. Olo on todella kotoinen ja tuttu valmentaja (Lauri Marjamäki) helpotti, kun systeemit ovat tutut. Kärppiin oli todellakin helppo tulla.

Tuntuu, että kesäisin on enemmän ja enemmän pelaajia ilman paikkoja. Kai se on tuo taloudellinen tilanne suurin syy siinä. Se on tietysti iäkkäämmille ja perheellisille pelaajille hieman haastavaa.

Arto Laatikainen

- Oli pari kolme entuudestaan tuttua pelaajaa ja tietysti myös päävalmentaja. Turun keikka auttoi puolestaan pelillisessä mielessä. En näe siinä mitää ongelmaa, vaikka tulinkin tänne vähän myöhässä, Laatikainen sanoo.

Espoossa kiekko-oppinsa saanut Laatikainen on siis tällä hetkellä tyytyväinen tilanteeseensa. Kesän työttömyys ja alkukauden pätkätyöläisyys muistuttivat konkaria kuitenkin siitä, mihin suuntaan pelaajien tilanne on kiekkomaailmassa menossa.

- Tuntuu, että kesäisin on enemmän ja enemmän pelaajia ilman paikkoja. Kai se on tuo taloudellinen tilanne suurin syy siinä. Se on tietysti iäkkäämmille ja perheellisille pelaajille hieman haastavaa, mutta ei auta...ammatinvalintakysymys. Tietysti nyt sain turvaa, kun tiedän ettei tarvitse kamoja pakata seuraavaan osoitteeseen, Laatikainen päättää.

Yle Puheen Jääkiekkokierros kello 18.03-21.30. Lähetyksessä äänessä ovat Laatikaisen lisäksi mm. JYPin Marko Kauppinen ja HIFK:n Hannu Pikkarainen.

Juhapekka Pietilä Yle Urheilu

Suosittelemme

Tuoreimmat