VPS nappasi puolustajan FC Lahdesta ja HJK:sta

Loorents Hertsi ja Mikko Viitikko matkaavat Pohjanmaalle. Päävalmentaja Olli Huttunen lupaa kummallekin vastuuta uudessa seurassa.

Vaasan Palloseura on tehnyt sopimukset Loorents Hertsin ja Mikko Viitikon kanssa, seura tiedottaa (siirryt toiseen palveluun).

22-vuotias Hertsi on edustanut viime kaudet FC Lahtea. Ripeä laitapelaaja voi pelata on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen Vaasaan. Viime kaudella Hertsi pelasi 31 liigaottelua, jossa hän teki neljä maalia.

19-vuotias Viitikko pelasi viime kaudella kolme ottelua mestarijoukkue HJK:n riveissä. Klubi 04:n mukana 190-senttinen toppari on pelannut jo useamman vuoden.

- Loorents ja Mikko ovat nuoria ja lahjakkaita pelaajia, jotka varmasti kehittyvät vielä tulevina vuosina. Loorents on saanut jo viime vuosina paljon vastuuta Veikkausliigassa ja pelannut korkealla tasolla, varmasti vastuu tulee olemaan iso myös meidän joukkueessa, VPS:n päävalmentaja Olli Huttunen kertoo.

- Mikon tapauksessa satsaus on tuleviin vuosiin. Vaikka Mikko on nuori kaveri, niin hän on muutamat minuutit jo liigassa saanut ja vastuuta tullessa hän kehittyy myös nopeasti. Tarkoitus on antaa myös Mikolle vastuuta paljon talvella.