Suora

  • Lentopallon EM, Suomi - Turkki

Suomalaishiihtäjillä sunnuntaina näytönpaikka – "Touria ei prologilla ratkaista"

Päävalmentaja Reijo Jylhän mukaan Tour de Skin prologin tulokset noudattelivat kauden vapaan hiihtotavan kisojen tuloksia.

urheilu
Laura Mononen
Laura MononenLehtikuva

Hiihdon päävalmentaja Reijo Jylhä ei ollut yllättynyt Tour de Skin avauspäivän tuloksista. Hänen mukaansa suomalaishiihtäjät suoriutuivat samalla tasolla, mitä ovat kauden aikana suoriutuneet vapaan hiihtotavan kisoissa.

- Varsinkin sprintin karsinnat ovat olleet tuloksellisesti samantapaisia. Siinä on valtaosa nippanappa pisteillä ja joku pystyy hiihtämään 10-15 pintaan, Jylhä sanoi Yle Urheilun haastattelussa.

- Marit Björgenin ylivoima oli toki enemmän, mitä ennakkoon ajattelin. Mutta norjalaiset olivat juuri niin kovia kuin odotettiinkin, järjestys vain vähän vaihtui, kun Therese Johaug ei ollutkaan kärjessä.

Toipilaat eivät pysty suoriutumaan maksimitasollaan

Suomen joukkueessa on kaksi toipilasta, Krista Pärmäkoski ja Ville Nousiainen, jotka eivät selvästikään olleet prologissa omalla tasollaan. Reijo Jylhän mukaan kaksikon kohdalla tuloksia voidaankin odottaa vasta Dobbiacossa.

- He ovat jo tänne tullessaan tienneet, että kun on toipilaana lähtenyt liikkeelle, ei pysty suoriutumaan maksimitasollaan. Täällä menestymisen edellytys on se, että on terve, pystyy kilpailemaan ja parantamaan kilpailun kautta omaa suoritustaan, Jylhä sanoi.

Rukalla maailmancupin voittoa juhlinut Iivo Niskanen huomasi myös Oberstdorfin radan petollisuuden, sillä radalla on paljon jyrkkiä nousuja ja kun keli ei ole nopea, hapottaa se herkästi lihaksistoa.

Jylhän mukaan suomalaishiihtäjillä on huomenna jälleen näytönpaikka.

- Tässä on monta kertaa nähty, että tällä prologilla ei Touria ratkaista.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat