Suomalaiskuski koki kauhunhetkiä Dakar-rallissa - ”Auto pysähtyi metrin päähän naamastani”

Ralf Molander joutui jättämään Dakar-rallin kesken dramaattisten vaiheiden jälkeen.

urheilu
Yleiskuvaa Dakar-rallista
EPA

Kuka maksaa lähes 100 000 euroa siitä, että lähtee 
hengenvaaralliseen erämaaralliin moottoripyörällä ja vieläpä ensikertalaisena. Vastaus on 39-vuotias Ralf Molander. Lääkintähelikopterin lentäjän tavoitteena oli päästä maaliin yli 9000 kilometrin Dakar-rallissa. Toisin kävi, sillä tällä kertaa Molander joutui itse helikopterikyytiin kisan toisena päivänä.

Vaarallinen kolmas osuus

Moottoripyörällä Etelä-Amerikassa ajettavaan Dakar-ralliin osallistunut Molander sai kokea reitin vaarallisuuden, kun hän joutui monen muun kuskin tavoin jättämään leikin kesken vaikealla kolmannella etapilla.

– Siellä oli fesh fesh-hiekkaa, joka on perunajauhoin kokoista pölyä, todella hienoa hiekkaa. Se itse hiekka ei ole ongelma, mutta siellä alla saattaa olla isoja kiviä ja juuria. Ja niitähän ei näe.

Yritin ajaa vain hiljaa aluksi, mutta se johti siihen, että pyllähdin nurin 10-20 metrin välein. Sitten jouduin nostamaan raskasta pyörää pystyyn. Siinä väsyttää itsensä aika nopeasti.

Päätin vaihtaa taktiikkaa ja ajaa reitin ulkopuolella. Siellä oli kuitenkin niin paljon puskaa, että sekään ei tahtonut onnistua. Vaihdoin vielä kerran taktiikkaa ja nostin vauhtia, jolloin pyörä on vakaampi. Se toimi pääasiassa hyvin. Välillä pyörä oli poikittain, mutta se on ihan ok niin kauan kuin vain takapää lähtee alta, Molander kertasi.

”Auto pysähtyi metrin päähän naamastani”

Väsynyt Molander tiesi, että reitin pehmeä osuus loppuisi muutaman kilometrin päästä, joten hän jatkoi ajoa, kunnes myös etupää lähti alta.

- Tömähdin maahan. En ehtinyt laittaa hälytyslaitetta päälle, joka varoittaa muita kilpailijoita, että siellä on mies nurin. Pääsin ylös ja huomasin, että ralliauto tulee kauheaa vauhtia päin. Yritin syöksyä sivuun, mutta ralliauto väisti samaan suuntaan. Onneksi kuski sai jarrutettua sen verran, että auto pysähtyi noin metrin päähän naamastani. Sain pyörän pystyyn, mutta tunsin, että vasempaan solisluuhun ja oikeaan peukaloon oli käynyt jotakin.

Tömähdin maahan. En ehtinyt laittaa hälytyslaitetta päälle, joka varoittaa muita kilpailijoita, että siellä on mies nurin.

Ralf Molander

Sinnikäs Dakar-rallin ensikertalainen ei lannistunut vieläkään vaan jatkoi ajamista. Oikea peukalo oli kuitenkin murtunut.

- Ote ei enää pysynyt sarvissa. Oli pakko todeta, että homma on tässä, pettynyt Molander kertoi puhelimitse Argentiinasta.

Odotti apua 1,5 tuntia 50C kuumuudessa

Molander otti keskeytyksensä jälkeen satelliittipuhelimella yhteyttä järjestäjiin, jotka lähettivät helikopterin noukkimaan suomalaisen. Apu ei Dakar-rallin vaativissa olosuhteissa tule kuitenkaan hetkessä.

- Join kaikki veteni ja pyörässä kiinni olleen parin litran hätätonkan. Se ei kuitenkaan ollut hirveän miellyttävää sillä vesitankki on sijoitettu moottorin viereen. Juomavesi oli lähes kiehuvaa.

Tuossa kohtaa on kyse kuitenkin henkiinjäämistaistelusta, joten piti priorisoida. Siinä sitten odottelin ja noin parin tunnin jälkeen kopteri haki minut pois sieltä.

Juomavesi oli lähes kiehuvaa.

Ralf Molander

Molander näki helikopterin kyydissä kuinka vaarallinen ja vaativa rallin kolmas osuus oli ollut.

- Ilmasta kun sitten katselin sitä pätkää, jota olin ajanut huomasin että siellä oli autoja sekaisin ja paljon kolareita. Se näytti aika pahalta, joten varmasti oikea ratkaisu järjestäjiltä katkaista se osio kolmannelle tarkastuspisteelle.

Puolalainen kuski löytyi kuolleena

Samalla osuudella tapahtui myös traaginen onnettomuus, kun puolalainen moottoripyöräilijä löydettin kuolleena. 39-vuotias Michal Henrik oli Molanderin tavoin ensi kertaa mukana Dakar-rallissa.

- Se on traagista. Kuulin siitä helikopterilentäjältä. Hän oli käynyt noukkimassa puolalaisen reitin varrelta, Molander sanoi.

Ei ihan heti uudestaan

Vaikka Molanderin ralli kesti vain kahden viikon sijaan vain kaksi päivää, tapahtuma oli ikimuistoinen.

- Ennen avaustaipaletta Buenos Airesissa oli seremonialähtö. Metriäkään ei oltu ajettu ja tämmöistä tavallista suomalaista pulliaista kohdeltiin kuin supertähteä. Ihmiset halusivat samaan kuvaan ja pyysivät nimikirjoituksia. Oli hieno nähdä kuinka paljon paikalliset arvostivat Dakar-rallia.

- Kaiken kaikkiaan tosi hieno kokemus vaikka karvaaseen pettymykseen päättyikin. Tilastot oli kyllä tiedossa ja tiesin mihin olin menossa, Molander lopetti.

Suosittelemme

Tuoreimmat