Hyppää sisältöön

Romar palaa rinteeseen kaatumisen jälkeen - polvea testataan MM-kisoja varten

Andreas Romar on kuntouttanut vasenta polveaan tiiviisti kaksi viikkoa. Ensi viikolla Romar palaa rinteeseen. Italiassa testataan polven kuntoa MM-kisoja varten.

Andreas Romar Kuva: Ski Sport Finland

ensi viikolla Italiassa. Italian ja Slovenian treenirinteissä testataan polven kuntoa Vailin MM-kisoja varten.

Kahden viikon kuntoutusjakson jälkeen laskuluvan saanut Romar oli innoissaan rinteeseen palaamisesta.

Romar kuntoutti vasenta polveaan muille suomalaisille alppihiihtäjille tutussa kuntoutuskeskuksessa Kroatiassa.

- Duunia aamusta iltaan. Kahdeksalta aamulla klinikalle, jossain vaiheessa tunnin ruokatauko ja illalla kahdeksan-yhdeksän aikaan pois. Fyysisesti ei niin rankkaa, mutta pitkät päivät ja jatkuva aktiivinen tekeminen kuluttavat, Romar totesi parin viikon mittaisesta urakasta.

Suomeen Romar palasi perjantaina ja kävi lauantaiaamuna ortopedi Eero Hyvärisen tutkimuksissa.

- Itsellä ei ole ollut aikaisemmin polvivammaa, niin ei ole tuntumaa miltä polven pitäisi tuntua tässä vaiheessa kuntoutusta. Sunnuntaina lähden kohti Italiaa ja Sloveniaa kokeilemaan laskemista ja mennään siellä päivä kerrallaan eteenpäin. Lääkäreiden mukaan tilanne on aikatauluun nähden hyvä, mutta en osaa vielä sanoa miten polven kunto vaikuttaa omaan tekemiseen, Romar mietti.

- Lumille kuitenkin sillä mielellä, että polvi toimii ja päivä kerrallaan pusketaan eteenpäin.

Romarin harjoitusleirin rinteet tulevalla viikolla löytyvät Italian Sella Neveasta ja Tarvisiosta.

.
.