Afrikan mestaruusturnaus käyntiin kohun keskellä

Jalkapallon Afrikan mestaruusturnaus käynnistyi Päiväntasaajan Guineassa. Kisat piti alunperin pelata Marokossa ja Päiväntasaajan Guinea hylättiin jo karsinnoissa.

Kuva: EPA

Kahden vuoden välein järjestettävän Afrikan mestaruusturnauksen ympärillä on joka kerta kohua, tällä kertaa poikkeuksellisen paljon. Yksi pääsyistä on se, että turnauspaikka vaihtui vastikään.

Alunperin kisat piti järjestää Marokossa, mutta maa pelkäsi kisaturistien levittävän ebolaa, joten he vaativat kisojen siirtämistä toiseen ajankohtaan. Afrikan jalkapalloliitto reagoi ottamalla turnauksen kokonaan pois Marokolta ja pikahälytyksellä isännyyden otti yllättäen Päiväntasaajan Guinea. Maa on tunnettu öljyrikkauksistaan, mutta korruption takia valtaosa elää silti köyhissä ja vaatimattomissa oloissa.

Urheilullisesti oudoksi tilanteen tekee se, että Päiväntasaajan Guinea hyllytettiin karsinnoista peluutettuaan edustuskelvotonta pelaajaa. Positiivinen puoli on kuitenkin se, että maa järjesti muutama vuosi sitten turnauksen yhdessä Gabonin kanssa, joten ainakin pari stadionia on kunnossa.

- Joidenkin stadionien kohdalla on ollut pieniä viivästyksiä. Ebebiyin ja Mongomo olivat vain 80-prosenttisesti valmiina, mutta kisojen takia rakennustöitä kiihdytettiin, joten molemmat valmistuvat ensimmäisiin peleihinsä. Kaikki muu vaikutta olevan kunnossa,  Päiväntasaajan Guinean urheiluministeri Manuel Sabino Asumu Cawan sanoi.

Afrikan liitto ei pidä ebola-uhkaa suurena, mutta se on vaatinut järjestäjämaata tekemään suuria satsauksia terveydenhuoltoonsa.

- Olemme tyytyväisiä toimiin, joita on tehty ebola-tartuntojen ehkäisemisen eteen. Se oli ensimmäinen aihe listallamme. Totta kai olemme myös olleet tarkkana stadionien ja muiden asioiden kohdalla, mutta terveysasiat ovat etusijalla. On satsattu sairaalavälineisiin ja erityisesti ambulansseihin. Meillä on myös ebola-komissio, jossa on asiantuntijoita eri puolilta maailmaa, Afrikan jalkapalloliiton pääsihteeri Hicham El Amrani sanoi.

Useiden Afrikan maiden jalkapalloliitot ovat taloudellisesti heikoilla, joten turnaus on niille siinäkin mielessä tärkeä. Afrikan liitto jakaa 16 joukkueen kesken palkintorahoja yhteensä reilut 8 ja puoli miljoonaa euroa, mestarille on luvassa n. 1,3 miljoonaa. Turnauksesta puuttuu yllättäen hallitseva mestari Nigeria, joka kompuroi karsinnoissa. Ennakkosuosikkeina pidetään tuttuun tapaan muun muassa Ghanaa, Norsunluurannikkoa ja Algeriaa. Näiltä joukkueilta puuttuu kuitenkin runkopelaajia loukkaantumisten ja kurinpidollisten syiden takia.

Avausottelussa Päiväntasaajan Guinea ja Kongo pelasivat tasan 1-1. Turnaus huipentuu 8. helmikuuta pelattavaan loppuotteluun