Hyppää sisältöön

Teemu Selänteen hankkeesta valitettu – osa asukkaista pelkää vaaratekijöitä

Yksittäiset ihmiset ja luottamushenkilöt ovat varauksellisia ja epäileviä Teemu Selänteen hallihankkeesta Kirkkonummen Långvikissä.

Teemu Selänne. Kuva: AFP / Lehtikuva

Mittavan jääkiekkouran tehnyt Teemu Selänne kertoi elokuussa, että hän haluaa perustaa Kirkkonummen Långvikiin jääkiekkoakatemian, minkä myötä voidaan kouluttaa huipulle pyrkiviä nuoria jääkiekkoilijoita.

Asemakaavahankkeen laatiminen on ajoitettu tälle vuodelle.

Kirkkonummen kunnanjohtajan Tarmo Aarnion mukaan valtaosa suhtautuu hankkeeseen kannustavasti, mutta poikkeuksia löytyy. Aarnio kertoo, että yksittäiset alueen ihmiset ja luottamushenkilöt ovat varauksellisia ja epäileviä. He pelkäävät hallin sijainnin aiheuttavan ongelmia.

- Moottoritieltä Långvikin kylään johtava tie on pieni kapea ja mutkainen kylätie. Sen kapasiteetti ei välttämättä riittäisi siihen, ja se on ehkä painavin syy, samoin jalankulkuväylän puuttuminen reunalta. Nähdään, että hallin mukanaan tuoma liikenne aiheuttaisi vaaratekijöitä alueen asukkaille ja liikenteelle.

Kuntaan on tullut ”joitain kymmeniä” yhteydenottoja hallihankkeesta, joista epäileviä on yksi kolmasosa.

Yksittäinen ihminen on myös tehnyt valituksen Helsingin hallinto-oikeudelle valtuuston hyväksymästä kaavoitusohjelmasta. Siinä määritellään Kirkkonummella 2015-2019 käynnistyvät kaavahankkeet, jossa Långvikin asemakaavahanke on yhtenä mukana.

Aarnion mukaan hallinto-oikeus hylkäsi valituksen, koska kyse on vasta valmistelusta. Tästä valittaja kuitenkin valitti edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, ja se valitus on edelleen kesken.

- Tämä voi ennakoida sitä, että asemakaavastakin valitetaan, mutta se on sen ajan murhe.

Selänne voi toteuttaa  hankkeen muuallakin

Aarnio sanoo, että hankkeen vastustajat voivat pahimmillaan pitkittää hanketta vuosikausia, jos he valittavat esimerkiksi asemakaavan laatimisesta ja rakennusluvasta.

- Silloin kysymys onkin, ovatko maanomistajat ja hankkeen puuhamiehet, kuten Teemu Selänne, valmiita odottamaan, jos pidennyksiä tulee niin, että hanke toteutuisi vaikka vasta 2025.  Jos kuitenkin kaikki menee kuin Strömsössä ilman häiriöitä, hallihanke voi olla valmis aikaisintaan 2019.

Selänne on kertonut julkisuudessa, että hanke voidaan tehdä muuallakin, jos sitä hankaloitetaan.

Selänteen ja Långvikin omistajayhtiön toimitusjohtaja Roman Rotenbergin yhteishanke olisi kahden kentän jäähalli-monitoimihalli, jonka Selänne on suunnitellut vaimonsa Sirpan kanssa. Se olisi Selänteen pelinumeron mukaisesti kahdeksikon muotoinen ja tarkoitettu vain valmentautumiseen ja harjoitteluun.

Halli tulisi Långvikin hotellin viereen nykyiselle parkkipaikalle.

.
.